*

Samassa epäkehittyneessä, haparoivassa hengessä suhtautuu yleisömme ja arvostelumme teatterin johtotaiteeseenkin. Siinäkin tyydytään vain näkösuoritukseen. Siltäkään ei vaadita taideteoksen omassa hengessä palavaa tulkintaa: taideluoman henkisen sisällön välitöntä, herkkää ja suurta antamista, sen yksityiskohtaisesti vaatimatonta, mutta näkemyksen syvyyden ja sisäisen totuuden voimalla tenhoavaa ja valtaavaa näyttämöllistä hahmoittamista.

Ei havaita ja vaistota, miten johtaja takertuu vale- ja valoloistoiseen kulissiprameuden tavoitteluun, häikäisee teatterikoneiston teknillisillä yllätyksillä, mahtailee joukkokohtausten melulla ja ulkokohinalla, tanssiesitysten silmäravinnolla, mutta hengettömästi ja tajuttomasti haparoi ja tarttuu harhaan kulloisenkin esitettävän kappaleen yksilölliseen, taiteelliseen elinhermoon nähden: sävyttää intiimin tunnelman komeilevaksi mahtiponneksi, särkee pikkusyisellä, puisevalla realismilla tyylitellysti suurpiirteisen ja ylväskaarisen kokonaisuuden, raskauttaa hiljaa kuplehtivan hilpeyden joko kuivakiskoiseksi tai räikeän meluavaksi, puhistuttaa herkeänä, korkeana, polttavana loimuavan romanttisen tunteen joko ulkonaisesti pauhailevaksi komeudeksi ja upeiluksi tai tyhjästi ja matalasti mielisteleväksi tunteiluksi.--Tai jos johdolla on taiteellisia ambitioneja ja pyrkimyksiä, niin niittää se auliin ylistyksen ja tunnustuksen, jos se sirostellen ja hienostellen namustaa joissakin epäolennaisissa yksityis- ja sivuseikka herkuttelemisissa, jos se realistisen, mehevän laatukuvauksen keskelle sovittaa herkän tunnepaussin, jos se ripustaa repäisevän, ketterä- tai kömpelöjalkaisen ilveilyn laahustavan tunnelmallisuuden vaipoilla, jos se yleensä kaikessa kaunosieluisessa puoli- ja tekotaiteellisuudessaan hepenöittää ja korustaa arkisuutta, mutta kuulottomana ja näöttömänä kulkee todellisten kauneuden aarnioitten ja ihanuuden raikkaitten lähdesuonien sivutse.

Johto, jossa on edustettuna vain voimaton, itsestään epävarma ja hapuileva diletanttinen harrastelu, ei luomisvoimainen, hallitseva ja vakuutuksensa voimasta auktoratiivinen taiteellinen näkemys, ja jossa lisäksi sekin hitunen yksilöllistä, itsevaraista taiteellista vaistoa ja alotekykyä, joka siinä sittenkin mahdollisesti piilisi, on tehty tehottomaksi ja herpaistu pirstoamalla alote, suoritus ja edesvastuu useammalle henkilölle ja lykkäämällä melkein kaikki ratkaisuvalta monipäiselle ja monitahtoiselle johtokunnalle--taiteellisissa, palavaa yksilöllistä suhtaumista ja kannanottoa kysyvissä ratkaisuissa mahdollisimman epäpätevälle ja epävarmalle auktoriteetille--sellainen johto suorittaa sekä ohjelmiston määräämisen että kappaleiden miehittämisen mahdollisimman haparoivasti, vaistottomasti ja avuttomasti.

Ohjelmistot rakennetaan kutakuinkin sattuman kaupoin, sekaan tulee hyvää ja huonoa kuinka onnistaa: ulkomailta tuotetaan vuotuisten kassakappalten ohella arkisia, sirostelevia turhuuksia, joutavia kuivakiskoisuuksia, ohuita, kaunosieluisia tunneleperryksiä, sievisteleviä, hurskaita huvinäytelmiä, jotka eivät edes huvita yleisöä tai kostuta kassaa, mutta syrjään jäävät useimmasti väkevät, uusia tunne- ja näköpiirejä avaavat, rohkeat, ajan hengellä ladatut ja kyllästetyt näyttämöluomat.--Samaten on valinta kotimaisiin kappaleihin nähden haparoivaa, epätasaista ja useasti perusteellisesti erehtyvää. Useat eloisimmatkin uudet luomat ovat jääneet koettamatta näyttämöltä, jolle toisaalta taas peräti teennäisillekin, keinotekoisille tekeleille on ollut aulis pääsö.

Yhtä hapuileva on ollut näyttelijävoimien käyttö. Ulkopuoliselle, ainoastaan pinnallista vaikutusta huomaavalle ja tavoittelevalle johdolle ovat näyttelijöiden yksilötehoon ja sisäiseen työkiinteyteen kätkeyneet vaikutusedellytykset salattuja. Niinpä miehitetäänkin kappaleet pelkästään ulkopuolisten laskelmien perustuksella, jonkinmoisella silmärutiinilla: perustellaan valinta näyttelijän lahjovaan ulkonäköön tai luuloteltuun yleisösuosioon. Ulkopuolisille sivuseikoille annetaan ratkaiseva arvo: Faustin on oltava nuori--sama sitten miten henkisesti riittävä esittäjä on Faustiksi.--Sitenpä saattaakin tapahtua, että jonkun teatterin vuotuisen ohjelmiston edesvastuullisin paino voi joutua lepäämään aivan ulkopuolisen näyttelijän varaan, jonka sisäinen antaumuksen mahti on peräti rajoitettu ja jonka ulkonaiset temppuilemiset senvuoksi nopeasti on kyllästymiseen asti oppinut ulkoa. Tällaiset »keksimänsä voimat» ratsastaakin mielikuvitukseton ja tajuton johto tavallisesti lyhyessä ajassa aivan hoki, laahaa niitä toisesta ylivoimaisesta tehtävästä toiseen ja alleviivaa täten suosikkiensa--paremmin uhriensa--luontaisen riittämättömyyden niin, etteivät nämä sitte muutamaan aikaan kelpaa edes heidän omiin luonnollisiin tehtäviinsäkään, vaan puhistuvat niissäkin luonnottomiksi.--Ohjelmisto jää siis tällaisten tekaistujen suuruuksien varaan, kun taas samaisella näyttämöllä toinen aivan alkuvoimainen näyttelijävoima korvaamattomat, ohitseliitävät, viimeiset taiteellisen mahdin vuodet saa lahota toimettomana--korkeintaan käytettynä, hän, näyttämön ilmetty kuningas jonakin farssimajurina tai lantakuskina--asianomaisen teatterijohdon ainoat nerollisuudella yllättävät päähänpistot!

Ja kuitenkaan ei kappaleen perimmäinen teho ole kulisseissa, vaan niissä ihmisissä, jotka sen elävät, ja johtaja, joka valitsee esittävän taiteilijankin vain sillä silmällä, miten koristeellinen lisä hän on muuhun kulissisommitelmaan, saattaa tappaa yleisöltä sen taideluoman, joka hänen olisi tulkittava. Moni, taiteellisesti pätevä kappale onkin tullut näyttämöllisesti surmatuksi yksin väärän, vaistottoman henkilösovittelun ja harhaan osatun yleissävyttelyn vuoksi. »Ne eivät mene yleisöön!» yrittelee kyllä johto kannaltaan selitellä asiaa.

*

Kunpa voisivat tällaiset kutsumattomat johtajat edes silmänräpäykseksi nousta taiteellisen vaistottomuutensa ja kehittymättömyytensä yläpuolelle, voisivat edes yhden ainoan silmänräpäyksen nähdä työtään silmästä silmään aavistaakseen, mitä tuhotöitä he tietämättömyytensä viattomuudessa saattavat taiteellemme aiheuttaa, selkeytyäkseen miten he tylttyävät heikkoa ja tuhoavat hyvää, miten he tajuttomina, näöttöminä tallaavat taimia, joissa versoo elämä, vaalivat toisia, joilla ei ole juuria eikä ydintä, miten he pettävät isoavalta yleisöltä taiteen, luovilta taiteilijoilta elämäntehtävän, miten heidän haparoista käsistään ja laimeista vaistoistaan riippuu, mikä hengen terä kansallemme näyttämöltä puhuu ja mitkä näyttämötaitelijat saavat toteuttaa itsensä ja piirtää elämäntyönsä nykyisyyden ja tulevaisuuden tietoisuuteen!

Muilla luovilla taidealoilla riippuu taiteilijan lopullinen työtulos kuitenkin perimmiltään siitä tarmosta, jolla hän itsensä työssään toteuttaa. Näyttämötaiteilija sensijaan on työssään riippuvainen toisen, vieraan henkilön arvioinnin syvällisyydestä ja tarkkavaistoisuudesta. Johdosta riippuu, pääseekö hän yleensä ollenkaan käyttämäänkään hänessä mahdollisesti piilevää luovaa taiteellista mahtia ja pääseekö hän käyttämään sitä hänen voimaedellytyksilleen otollisissa tehtävissä. Johtajan taiteellisesta ja inhimillisestä herkkävaistoisuudesta riippuu, tulevatko hänen johdossaan olevat taiteilijat oikein käytetyiksi. Hänen tehtävänsä on yhtäpaljon siveellinen kuin taiteellinenkin, hän on inhimillisesti edesvastuussa siitä, että jokainen hänestä riippuva taiteilija pääsee sisäisten edellytystensä mukaiseen voimiensa kehittämiseen ja toteuttamiseen, hänen omallatunnollaan on toisten ihmisten taiteilijaelämä.