"Palkkasoturien värväämiseen tarvitaan rahaa", jatkoi Haik, "mutta vaikka sitä olisikin, niin kreikkalaisen saastainen saituus ei sallisi siitä paljoa käytettävän; mutta sitä puuttuu kaikista rahastoista, ja toivehikkaasti katsotaan länsimaihin, jotka antavat yhtä vähän rahaa kuin sotilaitakaan. Venetsialaiset ja Genualaiset ovat ainoat, joilla sitä on, ja he osaavat kauppiaina pitää sitä oikeassa arvossaan. 'Minä annan, jotta sinä annat', se on vanha roomalainen oikeusperustus. Sinä näet, kuinka pitkälle se riittää. Oikeata osanottoa ei ole ajateltavissakaan siinä, missä vain oma etu on määrääjänä."
"Teetpä surullisen kuvauksen keisarin tilasta, Haik", sanoi sulttaani nähtävästi hyvillään.
"Surullisen, mutta todellisen!" vastasi armenialainen.
Sulttaani nousi ylös, avasi salaisen oven ja veti esille nahkaisen kukkaron, jonka hän ojensi Tommasolle.
"Se on kultaa, oikeita venetsialaisia kultatukaattia ja tsekiinejä", sanoi hän. "Nyt mene ja toimita tänne minulle se kanuunanvalaja!"
Haik otti kultakukkaron, kumarsi syvään ja kätkettyään sen huolellisesti povelleen avaran viittansa alle, kiitti sulttaania ja poistui lähteäkseen taas vanhana pitkäpartaisena armenialaisena rihkamakorineen paluumatkalle Konstantinopeliin, joka onnistui hänelle vaaratta.
Unkarilainen Orban oli tukalassa asemassa. Hänen varansa olivat loppumaisillaan, eikä keisari taipunut hänen tuumiinsa osaksi siitä syystä, että häneltä todella puuttui varoja, osaksi koska hän toivoi saavansa vältetyksi Adrianopelista uhkaavaa myrskyä kaikenlaisilla verukkeilla ja hänen arvoaan alentavalla rukuustamisella.
Erään saaristolaiskreikkalaisen pitämässä pahanpäiväisessä merimiesten majatalossa lähellä meren rantaa, siinä kohden, missä se pistäkse syvälle molempain niemenkärkien väliin, istui tuo miesparka, joka näki kaikissa toiveissansa surkeasti pettyneensä. Hän nojasi huolten painamaa päätänsä oikeaan käteensä ja mietti, miten hän saisi henkensä elätetyksi lähinnä seuraavana aikana.
Anniskeluhuone oli tyhjä, ei edes isäntäkään ollut tuvassa, kun äkkiä, melkein kuulumattomasi, vanha Haik astui sisälle ja istuutui huomaamatta surullisiin mietelmiin vaipuneen unkarilaisen viereen.
"Mestari", alkoi hän puoliääneen, ja unkarilainen, joka luuli olevansa yksin säpsähti. "Mestari, sinun hommasi eivät näytä käyvän toivomustesi mukaan?"