"Muurit ovat vielä oivallisia niiltä kohden, missä ne vielä ovat roomalaista tekoa, ja tornit lujia", sanoi Haik; "mutta pitkät jaksot ovat kovin huonossa kunnossa. Orbanin kanuunat puhaltavat ne pois niinkuin lapsen henkäys kevyen höyhenen!"
Näin sanoen pisti hän kätensä povelleen, pitkän mustan kauhtanansa alle ja veti esiin käärön, jonka hän levitti sulttaanin eteen kallisarvoiselle lattiamatolle.
"Kas tässä, korkea herra ja käskijä, minun pitkällisen ja vaarallisen työni hedelmä. Jos nuo uskottomat olisivat saaneet minut kiini, niin he olisivat kuristaneet minut kuoliaaksi, niinkuin he tekivät minun syyttömälle isälleni, koska hän tarvitsi rahaa, jota keisari oli hänelle velkaa, mutta ei voinut maksaa. — Katsos tässä nämä paikat, jotka olen merkinnyt punaisella värillä, ovat muurin heikoimmat kohdat. Sinä saat siitä helposti selon, kun minun karttani kuvaa vaan kaupunkia maan puolelta. He puuhaavat parast'aikaa innokkaasti muurien korjaamista; mutta kunnes raha joutuu keisarin kukkarosta köyhän työmiehen tai mestarin käsiin, joka antaa kalkkia muurausruukkiin, ei siitä ole mitään enää jälellä, ja kalkin asemasta pannaan pelkkää savea, joka päältä päin valkaistaan, niin että se näyttää kalkilta ja kuitenkin on vaan haurasta kuin savi. Petosta ylhäältä alas asti, siinä on kreikkalaisten rehellisyys, joka vanhastaan on tullut sananparreksi. Rakennus on laho ja mätä. Miekka riippuu heidän päänsä päällä, ja kun olisi aika varustautua, istuu keisari yhtenä Rooman paavin kanssa, saadakseen aikaan länsi- ja itämaisen kristillisen kirkon yhtymisen! — Ha ha ha!"
"Herra, yhtä hyvin kuin sinä saat tulen yhtymään veteen, niin onnistuu tämäkin! Ja tälle horjuvalle perustukselle rakentaa pelastuksensa mahtinsa menettänyt kreikkalainen, tuo tutiseva pelkuri, eikä lujaan käsivarteen ja oikeaan uljuuteen."
"Sellaiset perustukset eivät pidä", sanoi sulttaani hymyillen ja katsoi säihkyvin silmin pitkää paperikaistaletta, jonka Haik oli levittänyt hänen eteensä.
"Mitenkäs on varustusväen laita?" kysyi hän sitten kohottaen nopeasti katseensa armenialaiseen.
Tämä kohautti hartioitaan.
"Se, jonka täytyy kerjätä, on köyhä", sanoi hän sitten pilkallisesti nauraen. — "Hän, joka sanoo itseään Kreikan keisariksi, kerjää apua latinalaisilta. — He taas ovat kaukana sinun valtasi tuottamasta vaarasta, eikä se, jonka oma kotinurkka ei ole tulessa, viitsi tulla tulta sammuttamaan. Herra, kun sinä ja sinun jalot esi-isäsi tempasitte irti Kreikan keisarikunnasta maakuntia ja maita toisen toisensa perästä, niin katselivat Europan herrat sitä rauhallisina ja arvelivat: Kaukana maalitaulusta on turvassa laukaukselta. Mitä se minua liikuttaa jos pelkurimaiselta kreikkalaiselta kynitään höyhenet, että hän vihdoin näyttää sellaiselta, jollaiseksi kreikkalainen Plato kerran kuvasi ihmistä, sanoen häntä höyhenettömäksi kukoksi? Kiekua kai kreikkalainen vielä voi, mutta taistella häntä ei haluta, koska hän pelkää saavansa naarmuja omaan nahkaansa. Sentähden kerjää hän nyt apua italialaisilta tasavalloilta, paavilta, länsimaiden keisarilta. Luuletko sinä länsimaalaisten unohtaneen ristiretkien ajat ja kreikkalaisten silloisen käytöksen? Arveletko kauppiaan menevän pitemmälle kuin hänen etunsa ulottuu? Jos mieli saada apua Venetsialta ja Genualta, niin Jumala armahtakoon! — Sinä voit huoleti käydä päälle uskonrohkeine joukkoinesi. Vastustajaisi puolustusjoukot eivät ole loitolta koottuja!"
"Luuletko niin?" kysyi suurherra totisena.
"Kah". huudahti armenialainen, "luuletko sinä, että minua haluttaisi panna päätäni pantiksi, jonka sinun kapidshisi voi laskea jalkaini juureen?"