"Kanuunanvalajasta!" vastasi Tommaso.
"Voitko sinä hankkia hänet minulle, jos hän mihinkään pystyy?" kysyi suurherra nopeasti ojentautuen ihan suoraksi seisomaan.
"Minä en tiedä, mitä hän kykenee aikaan saamaan", vastasi armenialainen; "mutta se kai puhunee kumminkin hänen puolestaan, että keisari on pitänyt häntä työssään, kunnes rahat ja kanuunoihin tarvittava metalli loppuivat. Muutoin unkarilaista ei haluta kärsiä puutetta uskottomain kreikkalaisten tähden. Hän aikoo mennä Wieniin."
"Pidätä hänet menemästä!" huusi kiivaasti sulttaani. "Eihän hän vaan liene vielä lähtenyt kaupungista, kun sinä sinne palaat?"
"Voit rauhoittua, korkea herra", sanoi Haik iloiten niistä toiveista, joita hän voitti ystävälleen Orbanille; "ei hän pääse lähtemään, kun hänellä ei ole rahaa eikä voi saadakaan virkamiehiä lahjomatta. Jos hän nostaa siitä melua, niin he panevat hänet torniin seitsemän lukon ja salvan taa, eikä yksikään ihmiskorva kuule häntä, kun hän huutaa oikeutta avukseen! — Jumala varjelkoon häntä olemasta kyllin tyhmä niin menetelläkseen; muutenhan sinun keisarillinen korkeutesi menettäisi hänet."
"Jo huomenna pitää sinun jälleen olla Konstantinopelissa", huudahti sulttaani. "Se mies minun pitää saada käsiini!"
"Sen pitää tapahtuman, korkea uskovaisten hallitsija", sanoi Haik, "mutta Orbanilla ei ole rahaa, ja hyvin ansaitsemaansa palkkaa odottaessaan hän on velkaantunut."
"Tiedätkö sinä, mitenkä paljo hänellä on saatavaa keisarilta?" puuttui sulttaani nopeasti Haikin puheeseen. "Minä maksan sen hänelle ja annan kaksinkertaisesti, mitä nämä giaurit ovat hänelle luvanneet, mutta jättäneet antamatta. Sano se hänelle. Muhamed pitää sanansa!"
"Hän on sinun, korkea herra", sanoi Tommaso täysin varmana onnistumisestaan.
"Hyvä", vastasi sulttaani, "siitä ei sinulle ole koituva vahinkoa!
Mutta nyt kerro pian, mitä olet havainnut!"