Haik astui peremmäksi huoneen seinäverhojen väliin ja tuijottaen silmiään räpäyttämättä avaimeen, joka oli arkun suulla, hän sanoi hiljaa itsekseen: "Halkokaa te toistenne päitä! Minulla on parempaa tehtävää!"
Nopeasti hän sammutti kynttilät, riensi arkulle, nosti kantta ja sieppasi niin paljon nahkakukkaroita, kuin hän voi kätkeä ja säilyttää, pani sen sitten lukkoon ja pisti avaimen taskuunsa. — Sillä aikaa kuin sulttaanin teltan vasemmalla puolen vaskikanuuunat jyrähtelivät yön selkään ja hurjat sotahuudot pöyristyttävästi kajahtivat halki ilmojen, luikahti muudan notkea olento huomaamatta ulos sulttaanin teltasta ja hävisi janitsharien leirin tyhjien telttarivien väliin.
KOLMAS LUKU.
Haikin ja sulttaani Muhamed II:n välisen yöllisen keskustelun jälkeisenä päivänä vallitsi suuri liike laivastolla Beshiktashin luona.
Loistava gondooli, jota souti joukko veripunaisiin vaatteisiin puettuja merimiehiä, kiiti kahdeksan muun, vähemmän koristellun venheen saattamana nuolen nopeudella yli rasvatyynen meren pinnan ja laski kapudan-pashan, Suleiman bein laivan ääreen. Gondoolin keskeltä kohoavasta, huoneen tapaisesta astui ulos sulttaani ja hänen jälestään Halil pasha ja se neekeri, joka niin usein oli avannut ovea Haikille Maritsan rantapuistossa, ja jolla nyt oli päällään veripunainen puku ja leveä miekka kupeella.
"Voi Suleiman bei parkaa!" kuiskasi muudan soutaja. "Sehän on kapidshi-bashi, suurherran pyöveli."
Padishah nousi laskuportaita myöten laivan kannelle, ja toiset seurasivat häntä.
Silloin astui kalpeana, polvet lokattaen, kapudan-pasha, suurherran laivaston ylipäällikkö, Suleiman bei sulttaania vastaan, notkisti polvensa ja kumarsi päänsä maahan asti.
Sulttaani ei viitsinyt edes katsoakaan häneen.
"Mene alas odottamaan tuomiotasi!" tiuskasi hän hänelle. Aavistaen loppunsa olevan lähellä tuo onneton hoiperteli suureen kajuuttaan viepiä portaita kohden.