"Tunnenhan minä!" oli sulttaanin vastaus.
"No entäpä", jatkoi Tommaso, "jos ne tuhannet kourat, joita on sinun käytettävänäsi, jonakin hiljaisena yönä vierittävät sinun kaleerisi merestä, telojen päällä pelätyn satamaketjun ympäri satamaan, jos sinun sotajoukkosi on tekevinään maan puolella hyökkäyksen muurien kimppuun ja yhdistää piiritettyjen koko huomion ja toiminnan sinne, ja jos aamulla sinun laivastosi ikäänkuin taikavoiman nostamana on ketjusta huolimatta satamassa ja siellä alkaa hyökkäyksen, samalla kun maan puolella näennäisestä taistelusta tehdään täysi tosi? Mitäs arvelet, herra?"
Hyvän aikaa katsoi suurherra ääneti leimahtelevaan vahakynttilään, joka seisoi hänen edessään, sitten hän äkkiä kääntyi armenialaisen puoleen ja huusi: "Haik, sinä ansaitseisit päästä suurvisiiriksi ja kapudan pashaksi samalla!"
"Uskovaisten hallitsija, minusta ei se, jota ihmiset sanovat kunniaksi, ole parankaan arvoinen [para on turkkilainen raha; 1/10 piasteria, joka on arvoltaan 25 Suomen penniä]. Sinun armosi tuottaa minulle varoja, että voin vaatimattomasti elää kansani tapojen mukaan. Se on minun sydämeni kunnianhimo ja korkein toivomus!"
Sulttaani nauroi. "Yksi tahtoo maineen loistoa, toinen kunnian ja arvon kultaiset ketjut, kolmas etsii ylellisyyttä ja hekumaa, neljäs kultasäkkejä, viides hiljaista, kotoista rauhaa. Kuka on viisain, Haik?" —
"Viimeinen, korkea herra", vastasi armenialainen nopeasti, "mutta häntä korkeammalle asetan kuitenkin vielä sen, joka ei pyydä mitään ihmisten oikulliselta hyväntahtoisuudelta, vaan kaikkea odottaa ja rukoilee Jumalansa armolta!"
"Haik", sanoi suurherra, "sinussa ei ole ainoastaan kekseliäisyyttä, vaan myöskin elämänviisautta!"
"Ennen kaikkea ja kaikessa olen sinun palvelijasi, herra!" kuului
Haikin taiten laskettu vastaus, samalla kun hän kumarsi maahan asti.
Hän tiesi nyt varmasti, mitä oli odotettavissa eikä hän erehtynyt. Muutaman hetkisen jälkeen astui sulttaani runsaasti koristellulle arkulle, pisti avaimen reikään, nosti ylös raskaan kannen ja ojensi Tommasolle kaksi noita tsekiinikukkaroita, joiden sisällyksen Haik vallan hyvin tunsi.
Mutta tuskin oli hän kätkenyt ne kauhtanansa alle, kun muudan janitsharien bei syöksähti sisälle ja huusi: "kreikkalaiset ovat tehneet hyökkäyksen kaupungista ja meidän joukkomme väistyvät!" Kykenemättä mitään muuta ajattelemaan, huusi sulttaani ratsuaan ja syöksyi ulos.