"Missä ja miten?" huusi sulttaani hypähtäen ylös.
Tommaso kertoi, mitä seurauksia oli ollut kanuunoilla ammunnasta ja valitti vaan, että Halil pasha ei ollut uskaltanut tehdä rynnäkköä ilman suurherran lupaa; sitten hän jatkoi: "Kaupunki oli sinun, korkea herra, niin varmaan kuin minun henkeni on sinun käsissäsi. Se on alku, uskovaisten hallitsija", jatkoi hän, "eikä se jää sikseen, jos tahdot kuulla ja ottaa huomioosi orjasi Tommason ajatuksia."
"Puhu, puhu!" huusi sulttaani innoissaan, "ei vielä koskaan ole sinun neuvosi ollut huono!"
Haik kertoi, miten hän oli ollut näkemässä meritaistelua ja hänen sydämensä vuotanut verta, kun se sai onnettoman käänteen, kuin hän sitten oli ajatuksissaan punninnut kaikkia meren puolelta tehtävän hyökkäyksen mahdollisuuksia, jonka välttämättä täytyisi tapahtua yht'aikaa maankin puolelta, jos sen mieli maksaa vaivaa. "Silloin vain", sanoi hän, "on kreikkalaisten pakko käyttää latinalaisia apujoukkojaan meren puolella, ja heidän poissaolonsa maanpuolella takaa voiton sinulle."
"Saatko sinä laivat lentämään satamaan tuon kirotun ketjun yli?" kysyi sulttaani katkerasti.
"Saan, herra!" huusi Haik ja hyppäsi ylös, niin että hän melkein seisoi sulttaanin edessä.
Tämä rähähti nauramaan. "Kaippa sinä vielä osaat loitsia?" sanoi hän pilkallisesti.
"Samoin kuin minä, voi jokainen järjellinen ihminen loitsia", sanoi Haik ja istuutui taas samalla kertaa kuin sulttaanikin heittäytyi sohvan tyynyille.
"Annappa kuulla!" sanoi suurherra.
"Tunnetko sinä teloja, korkea herra, pitkiä pyöreitä puita, joiden päällä voi liikuttaa raskaita kuormia?" kysyi Haik.