Hän oli juuri saanut sen tehdyksi, kun he tulivat kohdalle.
Muudan löi lakin hänen silmilleen, toinen nyhtäsi häntä parrasta; jokaisella oli pilasana varalla, mutta ei yksikään ollut loukkaava tai hävytön, ja armenialainen antoi heille takaisin milloin leikillisesti, milloin terävästi ja ähitellen, niin että naurun rähähdys seurasi hänen sanojaan ja halu häntä härnätä tuli vaan suuremmaksi.
Kreikkalainen, jota turkkilainen vihasi enemmän kuin armenialaista, ei olisi päässyt niin vähällä pälkähästä, kuin Armenian vuoriston pikkukauppias, joka nähtävästi tunsi ne, joiden kanssa hän oli tekemisissä. —
Nyt lähestyi aga.
Hän oli komea, noin viidenkymmenen vuotias mies, jolla oli ilmeikkäät, kauniit kasvot ja suuret, terävät silmät.
Armenialainen nousi ylös, paljasti päänsä ja sanoi: "Rauha olkoon sinun kanssasi!"
"Tommaso!" sanoi Muktar-aga, katsoen häneen hämmästyneenä. "Sinä olet kauvan viipynyt poissa, ja sinua odotetaan hartaasti. Älä viivyttele! Minulla oli palatsin vartio viime yönä ja ankarin käsky päästää sinut sisälle mihin aikaan yöstä tahansa." Hän oli ratsastanut aivan armenialaisen luo ja puhui nämä sanat niin hiljaa, ettei niitä paitsi häntä kukaan voinut kuulla.
"Kiitos sulle Muktar-aga", vastasi armenialainen. "Tommaso rientää, minkä hän vain huomiota herättämättä suinkin voi."
Sillävälin kun janitsharien aga meni nopeasti etenevien miestensä perästä, nousi armenialainen, joka uudestaan oli istuutunut ripustaakseen kantokorinsa selkäänsä, jokseenkin reippaasti ja astui nopeammin ja rivakammin, kuin hänen ikänsä oikeastaan olisi sopinut myöntää, portista kaupunkiin, raivasi itselleen yhä lisääntyvässä väkitungoksessa tietä niin paljon kuin hän voi, ja poikkesi ensimäiselle oikealle kääntyvälle kadulle päästäkseen sille kukkulalle, jolla oli suurherran laaja palatsi, joka nyt ihmeellisesti loisti laskemaisillaan olevan ilta-auringon valossa.
Kun hän aikoi astua selkoselällään olevasta portista palatsin suureen pihaan, niin sulki häneltä tien vahdissa oleva janitshari.