"Mainio", sanoi kapteeni.
"Siinä ei ole mitään kiihottavaa", sanoi laivuri. "Ei edes sitä, että minä olen teidät löytänyt. Ainoastaan hieno viittaus vaan. Oikein minä ylpeilen siitä."
"Onhan teillä syytäkin", sanoi kapteeni Gething ollen mielentilassa, jolloin myönnytään kaikkeen. "Herra Jumala! Miten iloisiksi ne ihmisraukat tulevatkaan. Oikein häpeän vielä kerran katsoa heidän silmiinsä."
"Ooh! Mitä vielä", sanoi laivuri ja taputti vanhaa miestä selkään.
"Mutta nyt on meidän saatava jotain vahvistavaa vatsaamme."
Poikettiin lähimpään ravintolaan ja noin tunnin kuluttua näki kuunarin miehistö molempain kapteenien lähestyvän laivaa, kummallakin pitkä sikari suussaan.
Työ pysähtyi kannella, kun vieras sitä läheni. Kokin kasvoilla leikki hyväntahtoinen, suojeleva hymyily, ja hän katsoi ihmetellen Henryä, joka turhaan koetti peittää harmiansa välinpitämättömyyden naamarin taakse.
"Kas tässä on mies", sanoi laivuri ja laski kätensä kokin olkapäälle, "tässä on mies, joka löysi teidät, kapteeni. Viisain ja paras toveri minkä kanssa koskaan olen purjehtinut."
Punastuen kiitoksesta, mutta hyvin tietäen ne ansainneensa, tarttui kokki käteen, jonka kapteeni Gething lyhyen sisäisen taistelun jälkeen ojensi hänelle, ja puristi sitä itsetietoisen näköisenä. Kun ukko näin oli kerran päässyt alkuun, tervehti hän kädestä toisiakin ja lopetti vastahakoiseen Henryyn. "Tämän pojanhan olen nähnyt jo ennenkin", sanoi hän hämmästyen. "Juttelin hänen kanssaan eilen ja tulin tänään alas vain tavatakseni häntä."
"Peijakas", huudahti laivuri ihmeissään. "Muuten on poika terävä kuin partaveitsi. Missä silmäsi ovat olleet, Henry?"
Raivoissaan, huomatessaan miesten vahingonilosta loistavat kasvot, ei poika ollut kuulevinaan koko kysymystä. Kokki seurasi laivurin käskystä mukana kajuuttaan, ja hänen takaisin tulonsa oli merkkinä toverien kymmenille, innokkaille kysymyksille. Mutta kokki vaan taputteli iloisena taskuaan ja veti esiin viisi kirkasta kultarahaa sanomatta sanaakaan.