Hän otti lakkinsa ja läksi. Kului tunti; laivuri nousi kannelle hyvin huolestuneena.
Kauppapuodit olivat suljetut ja lukuunottamatta pieniä katulyhtyjä, oli koko kaupunki pimeyden peitossa. Pari miestä tulivat käyden laituria ja katosivat viereiseen höyrylaivaan. Joku nainen lähestyi hitaasti, katseli etsivästi kutakin laivaa ja säpsähti kun eräs merimies kulki hänen ohitsensa. Saavuttuaan "Merilokin" viereen pysähtyi hän ja tarkasti samaan epäilevään tapaansa tätä. Laivuri ponnisti näköhermojaan.
"Onko tämä 'Merilokki'? kysyi reipas tytönääni.
"Annis!" huudahti laivuri ihmeissään. "Annis!"
Yhdellä harppauksella oli laivuri laiturilla ja tarttui tytön käteen. Sitten veti hän vastustamattomalla voimalla tytön luoksensa ja aikoi juuri kiertää käsivartensa hänen kaulaansa, kun samassa näytti muistavan jotakin ja vetäytyi nolona takaisin.
"Tulkaa laivaan", sanoi hän sydämellisesti.
Hän auttoi tytön yli syrjän kannelle.
"Missä isä on?" kysyi tämä innokkaasti.
Wilson tuli hämilleen, eikä vastannut.
"Missä hän on?" toisti tyttö. Laivuri pudisti päätään.