"Oletteko varma", sanoi Annis ja kääntyi perämieheen, "että se oli minun isäni?"
Perämies vilkasi laivuriin ja työnsi lakkinsa korvalle.
"Emmehän muutakaan voineet luulla", sanoi hän lyhyesti. "Kaikki on nyt salaperäisen verhon peittämänä. Junalla hän ei ole voinut matkustaa, sillä rahoja hänellä ei ollut."
"Se ei ole ollut minun isäni", sanoi Annis. "Joku on pitänyt teitä narreinaan. Hyvää yötä! Tulen takaisin huomen aamulla."
"Mihin aijotte mennä?" kysyi perämies.
"Neiti aikoo ravintolaan", vastasi laivuri tytön edestä.
"On kovin myöhäinen", sanoi perämies epäillen, "eikä täällä ole juuri mitään ravintoloita. Eikö ole parempi saattaa neiti sen vaimon luokse, jossa hänen isänsäkin asui? Sanoittehan hänen olleen kunnon ihmisen."
"Siellä on vähän epäsiistiä", sanoi laivuri.
"Kelpaa kylläkin", sanoi Annis. "Jos se kerran on kelvannut minun isälleni, saa se kelvata minullekin. Onko sinne pitkältäkin?"
"Kaksi penikulmaa", sanoi perämies.