"On parasta, että heti lähdemme", sanoi laivuri ja otti hyvän esimerkin vuoksi pari askelta.
"Te ehkä voitte lähteä myöskin mukaan?" kysyi Annis perämieheltä.
Ehdotus oli houkutteleva, mutta perämies oli uskollinen ystävä.
"Ei, kyllä minun täytyy joka tapauksessa jäädä kojuuni", sanoi hän, punastuen epäkohteliaisuuttaan. "Olen kovin väsynyt."
Häpeissään nosti hän lakkiaan ja meni kajuuttaan. Annis seurasi laivuria pää paljoa pystympänä, kuin mitä mukavuuden lait olisivat sallineet.
"Ikävää ettei perämies lähtenyt seuraan", sanoi laivuri jäykästi.
Kuljettiin likaista katua, eikä kumpikaan puhunut sanaakaan. Annis alkoi vaistomaisesti tuntea, että mies hänen rinnallaan oli vähintäänkin tusinan verran alakuloisempi, kuin hän itse — ja jokin lämpimämpi tunne ajoi hänet lähemmäksi laivuria. Yht'äkkiä sipasi hänen kätensä laivuriin; tämä sulloi kädet takkinsa taskuihin.
Lähestyttiin vihdoin kapteeni Gethingin salaperäistä asuntoa. Vanhat vaununryjät olivat aivan portin edessä ja joku koira viereisessä pihassa haukkui vimmatusti.
"Tässä se on", sanoi laivuri ja pysähtyi. "Numero viisi. — Mikä teitä vaivaa?"
Annis oli kätkenyt kasvonsa nenäliinaan.