"Kaikkialta. Minulle sanottiin hänen epäilemättä oleskelevan jossakin merikaupungissa. Jos hyväntahtoisesti tahdotte auttaa minua, olen teille erinomaisen kiitollinen."
"Tietystikin minä autan. Mitä mies muuten hommailee?"
"Sitä en tiedä itsekään? Viisi vuotta on hän ollut kadoksissa, ja minä lupasin tehdä parhaani etsimisessä."
"Sukulaiset ovat levottomia, otaksun", sanoi perämies.
"Niin."
"Olen aina pannut merkille", jatkoi perämies, "naisten olevan levottomampia kuin miesten tällaisissa tapauksissa."
"Avosydämisimpiä", sanoi laivuri.
"Mikään ruma naama ei tuo totta vieköön olekaan, kun sitä tarkemmin katselee", sanoi perämies. "Tuntuu siltä kuin olisin nähnyt ennenkin tämännäköisen ihmisen, — tyttö, muistelen — mutta missä…?"
"Kaiketi jonkun partaisen naisen markkinateltassa", tiuskasi laivuri vihaisena.
Keskustelu taukosi, kun Henry astui sisään. Huomattuaan kuvan perämiehen kädessä, alkoi hän kiireesti koota astioita kaappiin, mutta samassa sanoi hänelle katseensa perämiehen pitelevän kuvaa ylösalaisin, omantunnon kuiskatessa sen tapahtuvan hänen tähtensä. Poika katsoi välinpitämättömänä toisaalle, mutta pieneen kirjanpitovihkoon, jota hän huolellisesti piti (ajatuksissaan), tuli vienti perämiehen tilin debet-puolelle.