"Hävytön hän kuitenkin kuuluu olevan", sanoi isäntä.
"Vai niin", sanoi kokki. "Minulle ei hän tule olemaan hävytön."
"Tiedättekö hänestä sitten jotakin?" kysyi emäntä.
"No, ehkäpä vähäsen", sanoi kokki salaperäisesti.
Isäntä viittasi vaimolleen ja kumartui kuiskaamaan hänen korvaansa; kokki kuuli selvästi sanan "salapoliisi."
Vilkaisten uteliaasti vierasta, riensi emäntä tarjoilemaan parille sisäänpoikkeavalle ajomiehelle. Miehet istuutuivat viereiseen pöytään ja keskustelu kävi yleiseksi. Ajomiehet olivat ihan samaa mielipidettä herra Dunnista kuin isäntäväkikin. Kokkia katseltiin syvällä kunnioituksella, ja hänen tarjottuaan kaikille lasin olutta, olisivat miehet olleet valmiit kuljettamaan hänet maksutta jauhokuorman päällä Holebourneen.
"Kiitoksia, kävelen kernaimmin", sanoi kokki katsahtaen lastivaunuihin. "Toivon pääseväni perille kaikessa hiljaisuudessa, saadakseni vähän katsella ympärilleni ennenkun alan toimia."
Hän jäi istumaan ja lepäämään vielä hetkiseksi, vastaten mahdollisimman varovasti emännän uteliaisiin kysymyksiin. Lastivaunut jatkoivat ritisten ratisten matkaansa Holebournen tietä, mutta vasta sitten kun oli syönyt yksinkertaisen aamiaisen juustoa ja leipää ja polttanut piipullisen tupakkaa, jatkoi kokki matkaansa.
"Näes miten hän kävelee", sanoi isäntä, pariskunnan katsellessa vieraansa kulkua maantiellä.
"Niin", sanoi emäntä.