"Minulla on ollut vastoinkäymisiä, sir", sanoi kokki nöyränä. "Tuskin voitte uskoa millaisia kidutuksia olen kärsinyt aikoessani palvella laivuria."
"Säästäkää sellaiset jutut toisille", kirkui perämies varottavasti.
"Missä olette ollut? Kas niin! Laulakaa ulos vaan."
Vielä väsyneenä seikkailuistaan, nojautui kokki kajuutan seinään ja alkoi kertoa matkoistaan, selvittäen niitä monenmoisilla näytelmällisillä eleillä. Perämiehen hengitys tiheni, hänen poskensa saivat tavallista punaisemman värin ja peränpito alkoi käydä huolimattomasti. Mielissään näistä näennäisistä osanoton merkeistä, jatkoi kokki kahta innokkaammin.
"Lopettakaa nyt", sanoi perämies vihdoin.
"Pahinta ette vielä kuullut", sanoi kokki.
"Jos vielä sekunninkin seisotte ja valehtelette, niin väännän niskanne nurin", sanoi perämies kiukustuneena. "Juomassa olette ollut kaksi päivää — siinä koko asia."
"Puhun totta, Salomonin parran kautta puhun totta, sen vannon", sanoi kokki juhlallisesti.
"Odottakaa vaan jahka laivuri tulee kannelle", sanoi toinen ja puristi nyrkkiään. "Uskaltaisinpa vaan jättää tämän peräsimen, niin kyllä asiat kanssanne pian selvittäisin, siitä saatte olla varma."
Kokin harmiksi oli laivuri samaa mieltä perämiehen kanssa ja pidätti häneltä kahden päivän palkan — hyvin ajattelemattomasta ja tunteettomasti tehty. Alhaalla miehistön hytissä ei hänelle käynyt ollenkaan paremmin, sillä näiden rehellinen tunnustus ja ihmettely hänen kaskujen kertomistaidostaan, meni yläpuolelle kaikkien sopivaisuuden rajojen.
Tämä epäuskoisuus oli surkea pettymys kokille. Itsekseen oli hän ajatellut tulevansa ihailluksi ja ihmetellyksi kuin sankari konsanaan. Toimensa hoiti hän sentähden alakuloisena ja toverit, jotka kyllä "sellaisia" asioita ymmärsivät, luulivat hänellä olevan "kupariseppiä."