Sivuutettiin Northfleet ja saavuttiin Rotherhitheen. Kokin persoona sai osakseen halventavaa arvostelua joka kerta kun poliisivene meni sivutse. Kului useita tuntia ennenkuin häntä halutti lähteä maalle, ja kun hän sen vihdoin teki, tapahtui se niin tarpeettoman maailmaa pelkäämättömän näköisenä, että olisi luullut häntä joksikin ylistetyksi rosvopäälliköksi.
Oli sateinen aamu kun taas palattiin Northfleetiin. Koko yö oli tullut vettä taivaan täydeltä ja mustia pilviä kulki taukoamatta taivaalla. Lastaus aiottiin alkaa vasta seuraavana aamuna. Päivällisen jälkeen vaihtoivat Henry ja perämies merkitsevän katseen nähdessään laivurin ottavan lakkinsa ja lähtevän maalle.
Hän asteli Gravesendiin, kulki ilman määrää ja suuntaa katuja, tuon tuostakin pysähtyen kauppapuotien ikkunain alle välittämättä mitään virtaavasta sateesta. Jonkinlainen romantillinen ajatus sanoi hänelle tapaavansa Annis Gethingin. Kouluissa oli lupa — siksi oli luonnollinen asia, että neiti Gething kuljeskelisi huvin vuoksi Gravesendin katuja rankkasateessa. Noin neljän tienoissa, kun laivuri jo oli läpimärkä, huomasi hän toivonsa turhaksi ja poikkesi erääseen siistin näköiseen ravintolaan, joi lasinsa ja valmistautui apealla mielellä kotitielle. Kuljettuaan kappaleen matkaa, vetäytyi hän syrjään antaakseen tietä nuorelle ohi kulkevalle neidolle, mutta vilkasi samassa vanhaan tapaansa, sateenvarjon alle. Katseensa kohtasi — miss Gethingin.
"Hyvää iltapäivää", sanoi laivuri hämillään.
"Hyvää iltaa", vastasi tyttö.
"Rivo ilma", tuumi laivuri, seisten kunnioittavasti ainakin kolme metriä käytävältä.
"Kovin ruma", sanoi miss Gething.
"Minulle se ei mitään tee", sanoi laivuri.
"Olette varmaan hyvin märkä", sanoi miss Gething. "Aiotteko mennä äitiäni tervehtimään?"
"Sitä juuri ajattelin", sanoi laivuri iloisena, kun sai kiinni sopivasta valheesta.