Laivuri pudisti päätään ja alkoi nyt vuorostaan tarkastaa isäntäänsä: nuori, kaunis mies, vahatut mustat viikset, ohut silkkinen kaulaliina ja komea rintaneula. Päällään hänellä oli ruskea pitkä takki ja keveät samanväriset kengät.
Kului taas neljännes tunti.
"Häijyä ilmaa", sanoi laivuri, saadakseen alkuun edes jonkinlaista keskustelua.
Toinen myönsi, huomauttaen samalla epäilevänsä rouva Gethingin sateen vuoksi viipyvän hyvinkin kauan. Puhe taukosi siihen, kunnes keveitten askelten ääni ja avaimen vääntäminen lukossa sai molemmat hypähtämään pystyyn.
"Eikö äiti vielä ole tullut?" kysyi miss Gething kummissaan. "Olittepa kiltti kun jäitte odottamaan, kapteeni."
"Ei se mitään", vastasi laivuri, joka ei todella tiennyt tehneensä mitään kiitosta ansaitsevaa.
Tyttö puristi nuoren miehen kättä ja hymyili laivurille. "Teidät tapasin jo kadulla", sanoi hän. "Olette varmaan hyvin märkä. Kapteeni Wilson — herra Glover."
Molemmat herrat kumarsivat kylmästi; laivuri tuli alakuloiseksi, käsittäen nyt olevansa tiellä. Miss Gething vei pois hattunsa ja takkinsa; hänen palattuaan alkoi keskustelu vähitellen sujua. Herrat kuitenkin käyttivät tyttöä jonkunlaisena telefoonina, minkä kautta ilmaisivat ajatuksensa.
"Puoli kuusi", sanoi yht'äkkiä miss Gething. "Matkustatteko junalla 6,30, herra Glover?"
"Täytyy", vastasi tämä synkkänä. "Toimet, kuten ymmärrätte", lisäsi hän alakuloisena.