"Missä?" kysyi viaton ystävä.
Vahingoniloisena vei Sam kokin piinapaikan ovelle ja kun kokki oli päässyt kunnollisesti sisälle, kyykistyi hän oven taakse kuuntelemaan.
"No. Minkätähden ne eivät riitele?" kysyi hän ihmeissään, kun pitkä epäselvä mumina kuului sisältä. Hän höristi korviaan, mutta mahdotonta oli eroittaa sanoja. Kärsivällisyytensä loppui, ja hän aikoi juuri raottaa ovea, kun samassa kuului äänekäs naurunrähäkkä. Toinen naurunpuuska seurasi toista, kunnes koko ravintola kaikui yhtenä nauruna. Samin naama sai onnellisen levollisuuden leiman ajatellessaan sisälläolijoita.
"Ei, ei…" kuului kokin heikko ääni.
Uusi naurunrähäkkä, johon Samkin hiljaisella mielihyvällä yhtyi.
"Viette hengen minulta", sanoi taas kokki sammuvalla äänellä.
"Saman ne minullekin olivat tehdä", myhäili Sam sisäisellä tyytyväisyydellä.
Taas kaikui nauru ja Sam kuuli kokinkin yhtyneen siihen. Hän kuunteli hämmästyksellä. Aivan oikein! Kokin ääni kuului.
"Vanha Sam raukka", sanoi kokki aivan selvästi. "Vanha Sam raukka. Saakeli, ettei minun pitänyt nähdä sitä! Vuoden elämästäni olisin luovuttanut sellaisesta näytelmästä."
Kuuntelija oven takana ojentautui yht'äkkiä suoraksi ja pidätti henkeään. Varpaillaan hiipi hän kadulle, kiusaavan naurun yhä soidessa korvissaan. Ajatukset pyörivät villeinä hänen aivoissaan, mutta kaksi vakaata päätöstä niissä kuitenkin syntyi: tehdä ensin loppu osakeyhtiöstä ja sitten kokista. Nämä ajatukset valmiiksi kypsyneinä saapui hän laivaan, astui tyhjään hyttiin ja kiipesi kojuunsa haudaten surunsa uneen — uneen niin sikeään, että toisten, saavuttuaan tuntia myöhemmin laivaan, oli mahdoton saada häntä hereille. Vasta kun Henry viimeisenä apukeinona heitti leivänkappaleen hänen kojuunsa, karkasi hän pystyyn ja nosti sellaisen raivoisan rymäkän, että toiset huomasivat viisaimmaksi pysytellä koko yön valveilla, ollakseen varmoja hengestään.