"Mutta sitä en tee minä", sanoi Annis ja ojensi kätensä. "Hyvästi nyt!" sanoi hän varmalla äänellä. "En halua tavata teitä ennen isäni löytymistä. Ja, jos herra Glover hänet löytää, en halua tavata teitä koskaan. Voikaa hyvin."
Laivuri tarttui ojennettuun käteen ja ihmetellen rohkeuttaan, veti hän vastusta tekevän tytön luoksensa. Sitten taivutti hän päänsä ja miss Gethingin suosiollisella avulla suuteli hänen hattunsa koristuksia. Tyttö riuhtasi itsensä irti, juoksi aina kadun toiseen päähän ja katosi nurkan taakse. Laivuri vilkasi vihaisesti aidan takana katselevaa hevosta, tapauksen ainoaa elollista näkijää, ja lähti kiireesti kohti Northfleetia, kehottaakseen rohkeutensa menettänyttä miehistöään uusiin ponnistuksiin.
IX LUKU.
Laivurin ihmeeksi ja harmiksi piti Annis sanansa. Hän tiesi hyvin, ettei voinut estää laivuria kohtaamasta itseään kadulla, ja sentähden otti hän mukaansa pari koulutyttöä. Kun ei tämäkään näyttänyt auttavan, lisättiin lukua, ja sen päivän perästä, jolloin Anniksen mukana kulki viisi nauravaa pienokaista, ei laivuria enää näkynyt.
Etsimistä jatkettiin koko kesä, ja "Merilokin" miehistö sai osakseen monet naurut ja ihmettelyt nuuskivasta esiintymisestään.
Syyskuun alkupäivinä oltiin Iranbridgessä, pienessä kaupungissa, Lebbe-joen rannalla. Kuten tavallista, eivät laivurin tiedustelut johtaneet mihinkään tuloksiin. Iranbridge oli siksi vähäinen paikkakunta, ettei kukaan siellä voinut piilottautua. Kuitenkin sai Henry eräänä kauniina päivänä, kun huomattiin hänen vastenmielisyytensä lastin purkaukseen, luvan mennä maalle ostamaan tupakkaa kokille ja samalla katselemaan vähän ympärilleen.
Henry astuskeli hiljalleen ja heitti tuontuostakin katseen taaksensa tomupilveen, mikä ympäröi "Merilokkia." Paikkakunta oli uusi ja tuntematon ja hänen mielensä hehkui seikkailuihin.
Kaupungissa ei löytynyt montakaan näkemisen arvoista paikkaa. Ennen rautateitä oli se kylläkin ollut vilkas satamakaupunki; nyt olivat sen kadut tyhjät ja ranta melkein autio. Paitsi "Merilokkia", löytyi vaan pari jahtia, joiden lastia miehet koreilla kantoivat maalle.
Hiljaisuus vaikutti painostavasti Henryyn; juotuaan kohtuullisen puolikkaan olutta sytytti hän piippunsa ja asteli Isoakatua kädet housuntaskuissa.
"Ei! Kyllä Lontoo on sentään toista", sanoi hän ja pysähtyi korkean tiilimuurin viereen katselemaan hedelmäpuita sen takana. "Täällähän on kaikki ihan kuollutta."