Mutta kokin käytöksessä oli jotakin pelottavaa.
"Rakas kokki", luki hän kuumeentapaisella levottomuudella. "Minä olen tehnyt koneellisen helvetinkoneen ja asettanut sen lastiruumaan, ruudin viereen, ollessamme Fairhavenissa. Epäilemättä pamahtaa se tänä yönä, kymmenen ja yhdentoista välillä, mutta aivan varma en ajasta ole. Älkää puhuko toisille mitään, vaan hypätkää yli syrjän ja uikaa maalle. Minä olen ottanut veneen. Olisin teidätkin vienyt mukanani, vaan kun kerran kerroitte uineenne seitsemän penikulmaa aallokossa, on teidän helppo…"
Luku katkesi nyt paikalla, sillä kuulijat ryntäsivät kojustaan villiä vauhtia kannelle ja suoraa päätä kajuuttaan, jonka hämmästyneille asukkaille he, henki kurkussa, kertoivat kirjeen pääsisällön.
"Mitä hän on kätkenyt lastiruumaan?" läähätti laivuri.
"Helvetinkoneen", sanoi perämies. "Sellainen kone, jolla ne räjähyttävät parlamenttitalojakin ilmaan."
"Mitä kello nyt on?" kysyi Jem huolestuneena.
"Suunnilleen puoli yksitoista", vastasi kokki vavisten. "Yritetään huutaa, ehkä ne kuulevat maalle."
Miehet kokoontuivat laivan syrjälle ja hurja huuto kaikui yön hiljaisuudessa. Useimmat Lawportissa olivat jo menneet sänkyihinsä ja ainoastaan ravintoloista ja joistakuista rakennusten ikkunoista loisti tuli.
Uudestaan kuului kuolleitakin herättävä karjunta ja kauhistunein silmäyksin vilkuilivat miehet lastiruuman luukkuja. Syvän hiljaisuuden vallitessa kuului heikko vastaus maalta. Huudettiin uudestaan, kuin hullut, kunnes vihdoin kuului veneen kölin raappiminen santaan ja senjälkeen airojen käyttämisen tervetullut ääni.
"Kiiruhtakaa!" parkui Dobbs, kun vene tuli näkyviin pimeästä.
"Miks'ette kiiruhda?"