Ei kukaan vastannut.
"Pelastaakseen Lawportin", jatkoi vanhus tunteellisesti. "Olisinpa minä vaan kahtakymmentä vuotta nuorempi…"
"Vanhan miehen tehtävä se olisi", kuului ääni joukosta.
Laivuri katseli himokkaasti laivaansa, ja kiukkuisesti joukkoa, mutta ei sanonut sanaakaan. Hän alkoi vähitellen uskoa, että koko selkkauksesta oli päästy paljaalla pelästyksellä.
Kello löi kaksi ja väkijoukko alkoi hajaantua. Rohkeimmat asukkaat, joita veto ei miellyttänyt, sulkivat ikkunansa ja lapset, jotka vuoteiltaan olivat lähetetyt kävelymatkalle sisämaahan, palasivat vähitellen takaisin. Kello kolmelta katsottiin vaaran olevan ohitse ja päivän koittaessa nähtiin Susan Jane eheänä ankkurissa.
"Nyt menen minä takaisin", sanoi laivuri yht'äkkiä. "Kuka seuraa mukana?"
Jem, perämies ja kaupungin poliisikonstaapeli tarjoutuivat. Lainattiin vene, jota ennenkin oli käytetty, soudettiin kuunariin ja alotettiin etsiminen ruumassa tavattomalla varovaisuudella. Työ kysyi hermoja — ainakin alussa, vaan kun ei mitään löytynyt, kävivät miehet rohkeammiksi ja katselivat lopulta noloina toisiaan.
"Minä pahasti epäilen, ettei täältä löydy mitään", sanoi konstaapeli pilkallisesti nauraen ja istuutui ruutitynnörille. "Poika on vaan narrannut teitä."
"Siltä se vähitellen näyttää", murisi perämies. "Koko kaupunki tulee nauramaan meitä."
Laivuri katseli ympärilleen, eikä sanonut sanaakaan. Vaan yht'äkkiä kumartui hän, päästi hämmästyksen huudon ja sieppasi jotakin rikkinäisen hinkalon takaa.