"Ja jos sinä olisit hiukankin miesmäinen", sanoi rouva Fillson, kääntyen mieheensä, "vapauttaisit minut tuon naisen seurasta. Koskaan et sinä katso minun parastani."
Hän ryntäsi kannelle, jonne rouva Bunnett'kin pian seurasi. Molemmat miehet jatkoivat hiljaisuuden vallitessa syömistään.
"Meidän täytyy tehdä riita keskenämme heidän mielikseen", sanoi vihdoin laivuri ja asetti tyhjän kuppinsa pöydälle. "Ennen he eivät ole tyytyväisiä."
"Se ei käy", sanoi perämies ja taputti laivuria olalle.
"Teeskentelemme, tarkoitan", sanoi tämä.
"Se ei kävisi luonnollisesti", sanoi perämies. "He huomaisivat sen. Olemme nyt purjehtineet viisi vuotta yhdessä, eikä koskaan ole pahaa sanaa vaihdettu."
"No, jos te tiedätte paremman keinon, niin laulakaa ulos", sanoi laivuri vähän äkäisesti. "Tätä tällaista ei ihminen voi kestää."
"Katsotaan nyt ensin, miten käy aamiaisellakin", sanoi perämies ja sytytti piippunsa. "Jos se onnistuu yhtä huonosti, kuin tähän saakkakin, niin voimmehan, heidän mielikseen, koetteeksi, vähän riidelläkin."
Aamiainen seuraavana aamuna, oli kerrassaan kauhea; rouvat suoraan yllyttivät miehiään vihollisuuksiin. Siinä he eivät sentään onnistuneet; mutta aamupäivän kuluessa, sopivat miehet asiastaan ja seuraavalla aterialla puhkesi myrsky.
"Minä en tahdo surkutella itseäni, enkä loukata kenenkään tunteita", sanoi laivuri, vilkaisten perämieheen, "mutta jos hiukan vähemmällä kolinalla voisitte syödä ruokanne, George, olisin erinomaisen kiitollinen teille."