"Ellen olisi kapteeni tällä laivalla", sanoi hän käheästi, "ja pakoitettu käymään hyvällä esimerkillä, saisitte komean selkäsaunan noista sanoistanne, George."
"Teidän paraaksenne se vaan oli, kapteeni Bunnett", sanoi rouva Fillson ivallisesti. "Minä kerran tunsin erään ruotu-ukon, joka aina söi veitsellä ja lopulta söi itsensä kuoliaaksi."
"Niin, sen hän teki ja hänellä ei ollut puoliksikaan niin suurta suuta, kuin teillä", lisäsi perämies varottavasti.
"Kapteeni tai miehistö", sanoi laivuri, melkein tukahtuneena, "mutta tätä en enää siedä. Tulkaa kannelle, George, ja toistakaa nuo sananne."
Ennenkuin perämies ennätti seurata haastetta, tarttui vaimonsa hänen käteensä ja kauhistuksen huudolla kiersi rouva Bunnett käsivartensa laivurin kaulaan, kieltäen häntä liikkumasta paikaltaan.
"Vartokaa, kunnes tapaan teidät maalla, poikaseni", sanoi laivuri uhaten.
"Minä kyllä yksinkin vien laivan kotiin, jahka olen pehmittänyt teidät", vastasi perämies ja nousi rouvansa kanssa kannelle.
Iltapäivällä ei kumpikaan pari virkannut sanaakaan, miehet vaan vaihtelivat katseita. Kun rouvat vihdoin olivat menneet alas, lähestyi perämies hupaisesti hymyillen vihollistaan.
"Hyvin, poikani", sanoi hän sydämellisesti.
"Mitä tarkoitatte?" kysyi laivuri, suuttuneella ihmetyksellä.