"Myllynkivi putoaisi hartioiltamme, jos matkustaisitte", sanoi perämies laivurinkin edestä.
"Joka tapauksessa emme kuitenkaan matkusta ennen päivää eli paria", sanoi rouva Bunnett ja katsoi melkein ystävällisesti rouva Fillsonia.
Tämän selityksen perusteella, sekä naisten innokkaista pyynnöistä, oli miesten, joskin vastenmielisesti, hellitettävä rahat.
"Muistakaa, ettette puhu asiasta mitään kaupungissa", sanoi perämies, kohdatessaan laivurin harmistuneen katseen.
"Mutta pitäähän teidän saada lääkäri", sanoi rouva Bunnett.
"Minä tunnen erään täällä", sanoi perämies, "ja haen hänet."
Hän astui jonkun askeleen syrjään ja iski silmää laivurille. Tällä ei kuitenkaan ollut halua puhelemiseen ja loppumatka satamaan kului täydellisen hiljaisuuden vallitessa.
Heti kun laiva kunnollisesti oli kiinni laiturissa, lähtivät rouvat etsimään itselleen asuntoa. Tunti sen jälkeen saapui sana, että huone oli saatu, siisti ja mukava, vaikkakin se tuli vähän kalliimmaksi, mitä ensin oli ajateltu. He pyysivät etteivät miehensä antautuisi mihinkään tarpeettomaan vaaraan ja lähettivät pesua varten tarttumista ehkäisevää saippuaa.
Kolme päivää viipyivät rouvat Summercovessa, tulivat hyviksi ystäviksi ja tekivät, levottomuudesta huolimatta, pitkiä kävelymatkoja ympäristössä. Vähintäinkin kaksi kertaa päivässä lähetettiin sairaalle lihalientä ja muita herkkuja, mutta ne eivät koskaan tulleet kajuuttaa edemmäksi, sillä liikettä välittävä pieni poika, oli saanut jyrkän määräyksen olla astumatta laivaan. Neljännen päivän aamulla tulivat rouvat itse niin lähelle laivaa kuin uskalsivat — ottamaan jäähyväisiä.
"Kirjoita, jos tauti pahenee", huusi rouva Bunnett.