"Otti hänen… minkä?" kysyi laivuri uteliaasti.
"Hänen förttikraafinsa… portterettinsa… muotokuvansa", selitti kokki. "Se oli joku nuori, sanomalehteen kuvia ottava herra. Georgesta näpsähytti hän juuri kun tämä likomärkänä vedettiin hinaajaan, toisen kun hänen kasvonsa olivat kuivatut ja vielä kolmannen kun George seisoi ja kirosi miestä, joka kysyi, oliko hänen vaatteensa kovin kastuneet."
"Ja sinä sanoit hänelle minun nimeni ja osoitteeni", sanoi George, kääntyen ympäri ja puiden nyrkkiään. "Sen sinä teit."
"Niin, sen minä tein", sanoi kokki pitkäveteisesti. "Jonakuna kauniina päivänä vielä kiität minua siitä, George."
Merimies päästi parahduksen, hyppäsi seisomaan ja vetäytyi kojuunsa.
Sivumennessään iski hän erästä toveriaan kylkeen jotta luut rytisivät,
kun tämä käytti tilaisuutta hyväkseen ja taputti häntä olkapäälle.
Miehet katselivat kummastuneina toisiaan.
"Merkillistä", sanoi perämies ja nosti hartioitaan. "Jos minä olisin pelastanut kanssaihmiseni hengen, niin saisivat toki toisetkin siitä jutella."
"Niin nyt luulette", sanoi laivuri. "Mutta jos sen joskus sattuisitte tekemään, ehkäpä silloin ajattelisittekin toisin."
"Ihmettelen, miten te sen asian paremmin tiedätte!" vastasi perämies.
Laivuri selvitteli kurkkuaan.
"On ollut pari pientä seikkaa elämässäni", sanoi hän häveliäästi, "seikkaa, joita ei juuri häpeä."