"Suuria kehumisia eivät ne myöskään ansainne", sanoi perämies ivallisesti.
"Tarkoitan", sanoi laivuri terävästi, "paria asiaa, joista muutamat jo olisivat olleet hyvinkin ylpeitä. Mutta minä voin myöskin ylpeillä, ettei yksikään elävä olento maan päällä tiedä niistä."
"Sitä minä ajattelinkin", myönsi perämies ja lähti ivallisesti hymyillen matkaansa.
Laivuri aikoi seurata perässä, saadakseen selvityksen tähän monipuoliseen vastaukseen, mutta pysähtyi äkkiä kuullessaan kiukkuista rähinää kanssista.
Seuraten kokin ystävällistä pyyntöä, olivat viereisen "Terveen Rohkeuden" perämies ja miehistöstä eräs tulleet katsomaan Georgea. Tapa, jolla he tulivat vastaanotetuiksi oli kerrassaan häpeäpilkku Johan Henryn vierasvaraisuudelle ja kiroillen kiiruhtivat miehet takaisin kannelle, selittäen etteivät hituakaan enää välittäneet Georgesta ja hänen asioistaan, ja lasketellen meheviä haukkumasanoja hyppäsivät he omaan laivaansa.
Laivuri katsoi kanssin ovesta sisään.
"George!" huusi hän.
"Niin", vastasi sankari kiukkuisesti.
"Tule kajuuttaan", käski laivuri. "Haluan puhua kanssasi vähäisen."
George nousi ylös ja kirottuaan hetkisen jalolla kärsivällisyydellä kuuntelevaa kokkia, seurasi laivuria kajuuttaan.