Rouva Gannett rypisti otsaansa ja katseli uteliaasti ihmeellistä elävää.
"Tulet vielä huomaamaan puheeni olevan totta", sanoi Gannett. "Matkalta palattuani saan kyllä kuulla mitä olet tehnyt."
"Ooh! — Herra minun luojani!" ihmetteli kummastunut rouva Gannett.
"Jos viivyt ulkona jälkeen seitsemän illalla, eli teet jotain muuta mikä ei minua miellyttäisi", jatkoi koneenkäyttäjä innoissaan, "kertoo se ne minulle. Vieraat, jotka käyvät luonasi, sanalla sanoen kaikki mitä teet ja toimit, saan kuulla."
"Minusta sillä ei ainakaan tule olemaan pahaa kerrottavana", sanoi rouva Gannett rauhallisesti. "Ellei se vaan valehtele."
"Sitä se ei taida", vakuutti mies. "Mene nyt ja hae hattusi ja kappasi, pistäydymme puoleksi tunniksi teatteriin."
Lausumansa sanat olivat profeetallisia, sillä kun teatterissa heidän vieressään istuva herrasmies hyväntahtoisesti tarjosi kiikariaan rouva Gannetille, nosti koneenkäyttäjä kauhean metelin — ja suunnilleen puolen tunnin kuluttua täytyi herrasväen johtokunnan erityisestä pyynnöstä jättää paikkansa.
"Aseta minut ensi kerralla mukaan ottaessasi hattukoteloon", huokasi rouva väsyneellä äänellä, koittaen pysyä raivoisasti astelevan herransa ja miehensä rinnalla. "Mitä pahaa tuo herra teki?"
"Sinä jotenkuten mielistelit häntä", sanoi Gannett äkämystyneenä, "iskit silmää tai muuta sellaista. Ilman ei kukaan tule tarjoamaan kiikariaan naisille."
Rouva Gannett pudisti päätään niin tarkoittavasti, että eräs jo sivumennyt herrasmies kääntyi erityisesti katsomaan taakseen. Herra Gannett tarttui kiivaasti vaimonsa käsivarteen ja kiiruhti askeleitaan äärimmilleen suuttuneena.