Vieden tulipunaisen päivänvarjonsa aivan lähelle häkkiä, levitti hän sen yht'äkkiä selko selälleen. Papukaija hämmästyi jotta henki oli pysähtyä kurkkuun.
"Eihän se mitään puhu", sanoi rouva Cluffins.
Papukaija hyppäsi häkkinsä ulompaan nurkkaan ja sanoi jotakin matalalla äänellä. Huomatessaan, ettei mitään kauheampaa tapahtunutkaan, toisti se lauseensa vähän kovempaa ja tultuaan vakuutetuksi, ettei näkemänsä voinut mitenkään vahingoittaa, hyppäsi se takaisin entiselle paikalleen ja alkoi syytää mitä rivoimpia hävyttömyyksiä.
"Fyi, fyyii!" kirkui rouva Cluffins, punasempana kuin päivänvarjonsa.
"Olisipa se minun niin niskat paikalla siltä nujertaisin."
"Sen kyllä jättäisit tekemättä", sanoi rouva Gannett kunnioittavasti ja alkoi kertoa linnun merkillisiä ominaisuuksia.
"Mitä?" huudahti rouva Cluffins vaivalla pysyen tuolillaan. "Onko miehesi todellakin sanonut tuonlaista?"
"Hän on hirveän mustasukkainen", selitti toinen syvään huoaten.
"Toivoisin hänen olevan minun mieheni", sanoi rouva Cluffins päättävällä äänellä. "Toivoisinpa, että Cluffins puhuisi minulle jotain tuontapaista. — Toivoisinpa todellakin, että Cluffins puhuisi!"
"Se vaan todistaa hänen rakastavan minua", sanoi rouva Gannett katse lattiassa.
"Ja sinä uskot tuollaista moskaa?" sanoi rouva Cluffins ja nosti halveksivasti pientä nenän-nypykkäänsä.