Maija ravisteli päätään.
»Sitä ei oikein osaa kuvitellakaan», kuiskasi hän surullisena.
»Jos en jonakin päivänä tule tuota muistelleeksi, niin varmasti näen siitä unta», jatkoi Surri. »Lopuksi veljeni kuoli.»
Ja sitten huoahti Surri syvään.
»Miten hän kuoli?» kysyi Maija syvästi osaa ottaen hänen suruunsa.
Surri ei voinut heti vastata, suuret kyynelet vierivät hänen silmistään hitaasti poskia pitkin.
»Hän pantiin taskuun ja sitä ei kukaan kestä», nyyhkytti hän.
»Mikä semmoinen on?» kysyi Maija huolestuneena. Niin paljon uutta ja ikävää samalla kerralla hän tuskin kykeni ymmärtämään.
»Tasku», selitti Surri, »on ihmisten ulommassa nahassa oleva varastokammio. Mutta mitä muuta arvelette siellä vielä olleen? Oi, missä kauheassa seurassa pitikään veliparkani vetää viimeisen hengenvetonsa! Sitä ette milloinkaan voisi arvata!»
»En», sanoi Maija vavisten, »sitä en osaa… kenties hunajassa?»