Nyt oli Iffi poissa ja kovakuoriainen tuijotti nolon näköisenä tyhjään pimeään aukkoon ja näytti siinä niin typerältä, että Maijaa oikein nauratti.
Vihdoin se tointui ällistyksestään ja rupesi murheellisena murjottaen ravistamaan pientä pyöreähköä päätään, ja sen tuntosarvet riippuivat ränsistyneesti alaspäin aivan kuin kaksi sateen liuottamaa viuhkaa.
»Luonteesta ja kunnollisesta elämästä ei kukaan näihin aikoihin enää välitä», huokasi se. »Iffi on sydämetön, en ole uskaltanut myöntää sitä itselleni, mutta niin on asia. Mutta ellei hänen sydämensä kehoittaisi häntä ystävättärekseni, niin pitäisi ainakin hänen järkensä kehoittaa.»
Maija näki, miten kyynelet heruivat kuoriaisen silmiin, ja hänen sydämensä täyttyi säälistä.
Mutta äkkiä tuli Kurtiin liikettä. Se pyyhkäsi kyynelet silmistään ja asteli varovasti multakasan taakse, minkä Iffi todennäköisesti oli asunnostaan siihen läjännyt, ja Maija näki pienen punertavan kastemadon tulevan ruohikossa. Sillä oli vallan merkillinen liikuntotapa, vuoroin se teki itsensä pitkäksi ja hoikaksi, vuoroin taas lyhyeksi ja paksuksi, ja sen punainen ruumiinkärki oli kokoonpantu pelkistä hennoista renkaista, jotka ääneti liukuivat eteenpäin ikäänkuin tunnustellen. Maija pelästyi kovasti nähdessään Kurtin äkkiä astuvan piilostaan, iskevän kiinni matoon ja purasevan sen kahteen puoliskoon. Levollisena se rupesi sitten syömään toista puolikasta välittämättä vähääkään madonpuoliskain tuskallisista kiemurteluista maassa ja sen kourissa.
Se oli vielä vallan pieni mato.
»Ei hätää», sanoi Kurt, »pian tämä on ohi.»
Mutta samalla kun se söi, näytti se taas muistelevan Iffiä, jonka se oli ikipäiviksi menettänyt, ja suuret kyynelet vierivät pitkin sen poskia.
Piilopaikassaan istuva pieni Maija sääli sitä sydämensä pohjasta. Maailmassa on sentään paljon surullista, ajatteli hän. Silloin hän näki toisen madonpuolikkaan, jonka Kurt huolettomasti oli pannut syrjään, kiireesti matelevan tiehensä.
»Kas vaan!» huusi hän ja pelästyksissään huusi niin äänekkäästi, että
Kurt kummastellen rupesi pälyilemään ympärilleen.