Hän veti Maijaa tämän kauniista kiiltävästä siivestä, joka oli vielä aivan pehmeä ja uusi ja ihmeen läpinäkyvä, hiljaiseen nurkkaan, missä hunajakennot olivat täpötäynnä mettä.
Maija jäi seisomaan pitäen kiinni hunajakennon laidasta.
»Täällä tuoksuu ihmeen hyvälle», sanoi hän Kassandralle.
Vanha neiti hermostui taas:
»Sinun täytyy oppia odottamaan», sanoi hän. »Kuulehan, lapsi, minä olen tänä keväänä kasvattanut jo monta sataa nuorta mehiläistä ja antanut heille ensimäiset opetukset, mutta vielä en ole tavannut ketään niin nokkaviisasta kuin sinä. Näytät olevan poikkeuksellinen luonne.»
Maija punastui, työnsi kätensä molemmat hennot sormet suuhunsa ja kysyi: »Mitä se oikein merkitsee — poikkeuksellinen luonne?»
»No, mutta tämä on vallan sopimatonta», huudahti Kassandra, tarkoittaen pienen mehiläisen kädenliikettä, mutta hänen kysymykseensä hän ei huolinut vastata. »Ota nyt vaarin kaikesta, mitä sulle sanon, sillä minulla on sinua varten käytettävänä vain lyhyt aika. Koteloista on tullut taas uusia nuoria mehiläisiä, ja Turka, ainoa apulainen, mikä minulla tässä kerroksessa on, on jo ylenmäärin työstä rasittunut ja valittanut näinä päivinä tunteneensa korviensa suhisevan. Istu tähän!»
Maija totteli ja katsoi suurin, ruskein silmin opettajattareensa.
»Ensimäinen sääntö, mikä nuoren mehiläisen täytyy tuntea», sanoi Kassandra huoaten, »on se, että hänen on kaikessa, mitä hän ajattelee ja tekee, oltava toisten kaltainen ja ajateltava kaikkien yhteishyvää. Sen valtiojärjestyksen mukaan, minkä me ammoisista ajoista olemme oikeaksi tunnustaneet ja mikä rikkoontumatta on säilynyt, on tämä valtion menestyksen ensimäinen peruslaki. Huomenna saat lentää ulos. Vanhempi ja kokeneempi toveri saa sinua seurata. Ensin saat lentää vain lyhyitä matkoja ja on sinun otettava tarkoin vaarin kaikista esineistä, joiden ohi lennät, jotta aina osaisit kotiin. Seuraajasi näyttää sinulle sadoittain kukkia, joissa on mitä parasta mettä. Ne täytyy sinun oppia ulkoa, siitä vaivasta ei säästy ainoakaan mehiläinen. Ensimäiset kukkasi ovat kanervankukka ja lehmuksenkukka ja ne voit heti painaa muistiisi. Lausuppas ne nimet uudestaan!»
»En minä osaa», sanoi pieni Maija, »se on hirveän vaikeata. Mutta saanhan minä ne myöhemmin nähdä.»