Vanha Kassandra katsoi Maijaan silmät pystyssä ja päätään pudistellen.
»Huonosti sinun vielä käy», huokasi hän, »sen kyllä jo huomaan.»
»Pitääkö minun sitten tuonnempana kaiket päivät kerätä mettä?» kysyi pikku Maija.
Kassandra huokasi syvään ja katseli pientä mehiläistä hetkisen vakavana ja surullisena. Hän näytti muistelevan omaa elämäänsä, joka alusta alkaen oli ollut pelkkää työtä ja puuhaa. Ja sitten hän katsoi hellästi Maijaan ja lausui lempeästi:
»Maija pieni, sinä saat oppia tuntemaan päivänpaisteen, korkeat, viheriät puut ja kukkaisat niityt, hopeiset järvet ja lirisevät, välkkyvät purot, kirkkaan sinitaivaan ja ehkä lopuksi vielä ihmisenkin, korkeimman ja täydellisimmän, mitä luonto on synnyttänyt. Kaiken tämän ihanuuden keskellä eläessäsi muuttuu työ sinulle iloksi. Katso, sydänkäpyseni, kaikki tämä on edessäsi, sinulla on täysi syy olla onnellinen.»
»Hyvä», sanoi pieni Maija, »sitäpä juuri tahdonkin.»
Kassandra hymyili lempeästi. Hän ei oikein tiennyt, mistä se johtui, mutta yhtäkkiä oli hän tuntenut vallan erikoista hellyyttä pientä Maijaa kohtaan. Semmoista hän ei muistanut koskaan ennen tunteneensa ketään nuorta mehiläistä kohtaan. Ja siitäpä taisi johtuakin, että hän puhui ja kertoi pikku Maijalle paljon enemmän kuin mitä mehiläiset tavallisesti elämänsä ensimäisenä päivänä saavat kuulla. Hän antoi tälle kaikenmoisia neuvoja, varoitti häntä pahan maailman vaaroista ja luetteli hänelle mehiläiskansan pahimmat viholliset. Ja lopuksi hän puhui kauan ihmisestä ja herätti hänen sydämessään ensimäisen rakkauden ihmiseen ja palavan halun tulla hänet tuntemaan.
»Ole kohtelias ja ystävällinen kaikille hyönteisille, jotka tapaat», sanoi hän lopuksi, »silloin saat niiltä oppia enemmän kuin mitä minä voin tänään sinulle kertoa, mutta varo herhiläisiä ja ampiaisia. Herhiläiset ovat pahimpia ja vaarallisimpia vihollisiamme, ja ampiaiset ovat hyödytöntä rosvojoukkiota, jolla ei ole kotia eikä uskontoa. Me olemme voimakkaampia ja mahtavampia kuin he, mutta he varastavat ja murhaavat kaikkialla, missä vain voivat. Sinä voit käyttää pistintäsi kaikkia hyönteisiä vastaan puolustaessasi itseäsi tai tahtoessasi herättää arvonantoa, mutta jos pistät lämminveristä eläintä tai itse ihmistä, täytyy sinun kuolla, sillä pistimesi jää silloin vihamiehesi ihoon ja katkee tyvestä. Pistä siis sellaista olentoa vain äärimmäisessä hädässä, mutta tee se silloin rohkeasti ja kuolemaa kammoamatta, sillä sen kunnioituksen ja arvon, mitä me mehiläiset kaikkialla nautimme, me olemme hankkineet juuri rohkeudellamme ja viisaudellamme. Ja voi nyt hyvin, pikku Maija, tule onnelliseksi maailmassa ja pysy kansallesi ja kuningattarellesi uskollisena!»
Pieni mehiläinen nyökkäsi päätään ja vastasi vanhan opettajansa suuteloon ja syleilyyn. Rinnassa salainen ilo ja kiihtymys hän paneutui levolle, mutta voi tuskin jännitykseltään nukkua, sillä olihan hän huomispäivänä tuleva tuntemaan suuren maailman, auringon, taivaan ja kukat.
* * * * *