»Mutta tottakai! Mitä Te siis haluaisitte ihmisestä tietää? Kärsä tässä kyllä pian paranee. Arvelen, että kenties on parasta, kun kerron Teille omasta elämästäni. Kun minä olen ihmisten parissa kasvanut, niin siitä saatte kuulla, mitä haluatte tietää.»
»Oletteko Te kasvanut ihmisten parissa?»
»Olen kuin olenkin. Ihmisen huoneen nurkkaan laski emo munan, niistä minä ryömin esiin, ihmisen uutimilla opin ensimäiset askeleeni ottamaan ja ensi kerran koettelin siipieni kantavuutta lentämällä Schilleristä Goetheen.»
Maija kysyi, mitä Schiller ja Goethe olivat, ja Pukke selitti itsetietoisesti asian hänelle. Ne olivat kahden ihmisen kuvapatsaat, ihmisten, jotka kaikesta päättäen olivat tehneet itsensä erikoisen kuuluisiksi. Ne seisoivat peilin alla, toinen oikealla, toinen vasemmalla, eikä kukaan välittänyt niistä erikoisemmin.
Nyt tahtoi Maija tietää, mikä peili oli, ja miksi nämä kuvapatsaat seisoivat sen alla.
»Peilissä näkee vatsansa, kun kulkee sitä pitkin», selitti Pukke. »Se on hyvin hauskaa. Kun ihmiset tulevat sen eteen, niin he joko vetävät tukastaan tai parrastaan. Jos he ovat yksin, hymyilevät he siihen, mutta jos joku muu on huoneessa, ottavat he vakavan ilmeen kasvoilleen. Mikä tarkoitus sillä on, sitä en ole saanut selville, se näyttää olevan ihmisten turhanpäiväisiä leikkikaluja. Elämäni ensimäisinä päivinä olen sen johdosta saanut paljon kärsiä, kun lensin sitä vastaan ja luonnollisesti kovalla iskulla ponnahdin takaisin.»
Pikku Puken oli varsin vaikeata vastata Maijan muihin kysymyksiin peilin johdosta. »Katsokaas», sanoi se lopuksi, »olette kai Te joskus lentänyt pitkin kirkasta vedenpintaa. Melkein sellainen peili, mutta pystysuora ja kova.»
Pieni kärpänen tuli paljon ystävällisemmäksi huomattuaan, että Maija kuunteli sitä ja antoi arvoa sen kokemuksille. Ja vaikkei Maija suinkaan uskonutkaan kaikkea, mitä hän kärpäseltä kuuli, katui hän kumminkin, että oli siitä niin huonoa ajatellut. Jotkut ovat usein paljon viisaammat kuin alussa luulemmekaan, tuumi hän.
Ja Pukke kertoi edelleen:
»Kesti kauan, ennenkuin opin ymmärtämään ihmisten kieltä. Sitä on vaikea oppia ilman että on ihmisten kanssa niin sanoakseni läheisissä suhteissa. Nyt minä lopultakin tiedän, mitä he tahtovat. Paljoa se ei ole ja tavallisesti puhuvat he yhtä ja samaa joka päivä.»