»Mutta sitä en oikein voi uskoa», sanoi Maija. »Onhan ihmisillä monenlaisia harrastuksia, he ovat aaterikkaita ja toimittavat suuria tekoja. Olen kuullut Kassandralta, että he rakentavat kaupunkeja, jotka ovat niin suuret, ettei niiden ympäri voi päivässä lentää, torneja, jotka kohoavat niin korkealle kuin meidän kuningattaremme häälennossaan, taloja, jotka uivat vedessä ja toisia taloja, jotka liukuvat maalla kahta hopeista tietä myöten nopeammin kuin lintu lentää.»
»Seis», sanoi Pukke pontevasti. »Kuka on oikein tuo Kassandra? Kuka hän on, jos saan kysyä? No?»
»Oi», sanoi Maija, »hän oli opettajani.»
»Opettaja», toisti Pukke halveksuvasta »Todennäköisesti siis mehiläinen. Ja kukapa muu voisikaan arvioida ihmisen niin korkeaksi. Tällä Kassandra-neidillä, tai miksi häntä sanottaneen, ei ole minkäänlaista historiallista tuntemusta. Ne ihmisten laitokset, joista vast'ikään puhuitte, ovat kaikki meille arvottomat. Kuka nyt arvostelee maailmaa niin epäkäytännöllisesti kuin Te. Ellette lähde siitä edellytyksestä, että kärpäset hallitsevat maailmaa, että kärpäset ovat eniten levinnyt ja tärkein eläinsuku, niin tuskin voitte oppia maailmaa oikein tuntemaan.»
Pukke teki kiihkoissaan pari mutkikasta kävelymatkaa lehdellä ja repi päätään, niin että Maija oli aivan huolissaan. Mutta sen oli pieni mehiläinen jo huomannut, ettei hän juuri liikoja viisauksia saa kärpäseltä kuulla.
»Tiedättekö, mistä voitte nähdä, olenko oikeassa?» kysyi Pukke ja
hieroi käsiään aivan kuin tahtoisi solmia ne toisiinsa kiinni.
»Laskekaa jossakin huoneessa olevat ihmiset ja siellä olevat kärpäset.
Tulos täyttää Teidät ennen aavistamattomalla hämmästyksellä.»
»Ehkä olette oikeassa», sanoi Maija, »mutta eihän asia siitä riipu».
»Luuletteko muuten, että minä olen tämän vuoden kärpäsiä?» kysyi Pukke äkkiä.
»En tiedä», vastasi Maija.
»Minä olen talvehtinut», kertoi Pukke ylpeänä. »Kokemukseni ulottuvat jääkauteen saakka. Ne ulottuvat tavallaan halki jääkauden. Senvuoksi viivähdän täällä nyt virkistyäkseni.»