Kun hän täysin uupuneena hetkeksi lopetti liikkeensä, näki hän hämähäkin istuvan aivan lähellä, suuren vadelmanlehden alla. Hänen kauhistuksensa oli sanoin kuvaamaton, kun hän näki tuon suuren hirviön siinä vaanivan totisena ja liikkumatta aivan kuin valmiina kimppuun hyppäämään. Hämähäkki katseli häijyin, säkenöivin silmin pientä Maijaa ilkeän rauhallisena ja julman kylmäverisenä.
Maija parkasi kovasti. Hänestä tuntui kuin hän ei koskaan olisi vielä huutanut semmoisen tuskan ahdistamana. Eikä kuolema juuri voinut pahemmalta näyttääkään kuin oli tämä harmaa, karvainen hirviö ilkeine puremaleukoineen ja korkeine koipineen, joiden varassa kömpelö ruumis kohosi kumarana kuin olisi se telineellä. Ja nyt se oli kohta hyökkäävä, ja niin olisi Maijan elämä lopussa.
Silloin valtasi Maijan kammottava kiukku, semmoinen, ettei hän vielä milloinkaan ennen ollut tuntenut. Hän päästi kaikuvan, villaisen sotahuutonsa, jonka kaikki eläimet tuntevat ja jota ne pelkäävät. Hän unohti tuskansa ja sydämensä ahdistuksen ja ajatteli vain myydä henkensä niin kalliista kuin suinkin.
»Katalan kavaluutenne saatte sovittaa kuolemalla», hän huusi hämähäkille. »Tulkaapas vaan tänne tappamaan minut, niin saattepa nähdä mihin mehiläinen pystyy!»
Hämähäkki ei liikahtanut. Se oli todellakin kammottavan näköinen ja oli varmaan tehnyt suurempiakin eläimiä levottomiksi kuin pienen Maija raukan.
Vihansa voimalla tämä teki viimeisen epätoivon ponnistuksen. Krits! Siinä katkesi hänen yläpuolellaan pitkä lanka, joka kiinnitti verkon yhdeltä puolelta. Se oli varmaankin laadittu pieniä sääskiä ja kärpäsiä varten, eikä mehiläisen kokoisia eläimiä. Mutta Maija temmelteli vielä kiukkuisemmin.
Silloin liukui hämähäkki aivan kuin yhden ainoan nykäisyn vetämänä ihan Maijan viereen pitkin yhtä ainoata lankaa, liikkuvien jalkojensa varassa ruumis alaspäin riippuen.
»Millä oikeudella Te revitte rikki verkkoni?» ärjäsi hän Maijalle.
»Mitä tekemistä Teillä on täällä? Eikö maailma ole kyllin suuri? Miksi
Te häiritsette rauhallista erakkoa?»
Tämmöistä puhetta ei Maija ollut odottanut. Eipä totisesti!
»Se johtui erehdyksestä», huusi hän ja vapisi onnesta ja toivosta. Niin häijyn näköinen kuin hämähäkki olikin, ei sillä näyttänyt olevan pahoja aikeita. »Ikävä kyllä en huomannut verkkoanne ja sotkeuduin siihen. Suokaa anteeksi!»