Hämähäkki tuli lähemmäs.
»Tehän olette hyvin reipas pikku olento», se sanoi ja irroitti vuorotellen ensin toisen, sitten toisen jalkansa. Lanka heilui. Tosiaankin ihmeellistä, että niin hento lanka kannatti niin suuren hämähäkin.
»Voi, auttakaa minut irti», pyysi Maija, »tahdon näyttää kiitollisuuteni niin hyvin kuin osaan.»
»Juuri sen vuoksi olen tullutkin», sanoi hämähäkki ja hymyili kummallisesti. Mutta hymystään huolimatta se näytti häijyltä ja salakavalalta. »Sätkyttelyllänne te rikotte koko verkkoni. Jos olette hetkisen hiljaa, vapautan Teidät.»
»Paljon, paljon kiitoksia», huusi Maija.
Hämähäkki oli nyt aivan hänen vieressään. Se pääsi heti selville, miten lujasti Maija jo oli takertunut.
»Mitenkäs on pistimen laita?» se kysyi.
Voi, miten se näytti häijyltä ja ilkeältä. Maija oikein värisi kauhusta, kun hän ajatteli, että hämähäkki tahtoo häntä koskettaa. Mutta hän sanoi niin ystävällisesti kuin suinkin osasi:
»Älkää lainkaan peljätkö pistintäni! Vedän sen sisään, ja silloin ei siihen kukaan loukkaannu.»
»Toivon saavani olla siitä erillään» sanoi hämähäkki. »No niin.
Valmiina! Hiljaa! Sääli todellakin verkkoani!»