»Kas niin», puheli Cedrik puolittain itsekseen, puolittain Athelstanille, »juuri tässä samassa salissa isäni istui, kun Torquil Wolfganger piti pitoja urhoolliselle ja onnettomalle Haroldille, joka silloin oli lähdössä kapinoitsevan veljensä Tostin norjalaisia liittolaisia vastaan. Tässä salissa Harold antoi mainion, jalon vastauksensa veljensä lähettiläälle. Useinpa olen kuullut isäni tulistunein mielin kertovan sitä tarinaa. Kun Tostin lähettiläs astui sisään, niin tämä suuri sali oli tuskin tarpeeksi avara jalojen saksilaisherrojen joukolle, jotka istuessaan hallitsijansa ympärillä kallistelivat veripunaista viiniä.»
»Tottahan», keskeytti Athelstan, jota ystävänsä viime sanat hiukan havahduttivat, »tottahan muistanevat lähettää meille hiukan viiniä sekä ruokaa päivällisen aikaan — tuskinhan tuonnoin kerkisimme haukata palastakaan; ja vaikka lääkärit kehuvat syöntiä heti ratsastuksen jälkeen terveelliseksi, niin eipä minun vatsani siitä tahdo ottaa täyttyäksensä.»
Ottamatta vaarin ystävänsä huokauksesta jatkoi Cedrik tarinataan.
»Tostin lähettiläs», sanoi hän, »astui salin halki pelästymättä ympärillä istuvien herrojen vihaisia katseita, kunnes tuli Harold-kuninkaan valtaistuimen eteen. Siellä hän vasta kumarsi.
»'Mitä ehtoja, herra kuningas', sanoi hän, 'tahdotte suoda veljellenne, jos hän suostuu laskemaan aseensa maahan ja pyytämään rauhaa?'
»'Minä soisin hänelle', lausui jalomielinen Harold, 'veljellisen rakkauteni sekä kauniin Northumberlannin kreivikunnan.'
»'Mutta jos Tosti ottaisi vastaan nämät ehdot', kysyi vielä lähettiläs, 'niin mitä maita annatte hänen uskolliselle liittolaiselleen Hardradalle, Norjan kuninkaalle?'
»'Seitsemän kyynärää Englannin maata', vastasi Harold ylpeästi, 'taikka kenties, koska Hardrada kuuluu olevan jättiläinen kooltaan, voisimme suoda hänelle vielä kaksitoista tuumaa lisäksi.'
»Kajahtipa koko sali silloin hartaista hyväksymishuudoista, ja maljat ja sarvet tyhjennettiin sillä toivomuksella, että norjalainen pian saisi omakseen hänelle suodun kappaleen Englannin maata.»
»Joisin minäkin mielelläni hänen terveydekseen», pisti Athelstan väliin, »sillä kieleni tahtoo aivan tarttua kiinni suulakeen.»