»Front-de-Boeufkö?» huusi Ivanhoe.
»Juuri hän!» vastasi tyttö. »Hänen miehensä rientävät avuksi ylpeän temppeliherran johtamina. — Heidän yhdistyneet voimansa pysähdyttävät sankarin. — He vetävät Front-de-Boeufin turvaan muurin sisäpuolelle.»
»Ryntääjät ovat siis valloittaneet etuvarustuksen?» kysyi Ivanhoe.
»Niin ovat — niin ovat!» huusi Rebekka — »ja he ahdistavat tuimasti ulkomuurilla seisovia linnalaisia. Mitkä asettavat tikapuita muuria vasten, mitkä yrittävät toistensa olkapäitä pitkin kavuta muurille. —Heidän päälleen syöstään kiviä, pölkkyjä ja kantoja; haavoitettujen sijaan, jotka kannetaan syrjemmäksi, virtaa yhä vereksiä miehiä kahakkaan. — Herra Jumalani! Siksikö loit ihmiset oman kuvasi mukaan, että heidät veljiensä käden kautta raadeltaisiin näin hirveästi!»
»Älä niin ajattele», virkkoi Ivanhoe, »ei nyt ole semmoisiin ajatuksiin aikaa. — Kumpi puoli peräytyy? — Kumpi ryntää eteenpäin?»
»Tikapuut ovat syöstyt alas muurilta», vastasi Rebekka väristen; »sotamiehet väänteleivät niiden alla niinkuin jaloin tallatut käärmeet. — Linnaväki on voitolla.»
»Pyhä Yrjänä, auta meitä miekallasi!» huusi ritari; »peräytyvätkö kurjat talonpojat?»
»Ei!» huusi Rebekka. »He taistelevat niinkuin miehet ainakin. — Musta ritari lähenee porttia, iso kirves kädessä — kuuluuhan hänen iskujensa pauke tännekin asti taistelun melskeen läpi. — Kiviä ja pölkkyjä vieritetään uljaan sankarin pään menoksi — mutta hän ei huoli niistä enempää kuin ohdakkeen höytyvistä tai höyhenistä.»
»St. Jean d'Acre!» huudahti Ivanhoe iloisesti nousten istualleen; »enpä olisi luullut Englannissa olevan useampia kuin yhden ainoan semmoisen miehen!»
»Portti horjahtaa», jatkoi Rebekka; »se rytisee — se lentää säpäleiksi hänen iskujensa alla — he ryntäävät sisään — ulkovarustus on heidän käsissään. — Voi, Herra Jumalani! — He syöksevät puolustajat alas muurilta — he viskaavat heidät kaivantoon. — Voi ihmishurjat, jos todella olette ihmisiä, niin säästäkää kumminkin ne, jotka eivät enää voi tehdä vastarintaa!»