Tuli hulivilipoikia idästä, lännestä, vähän,
tuli poikia kolme, kolme, sun laaria loi;
ne kaikki tuli leskeä pyytämähän;
kuka heille rukkaset antaa voi?
Oli ritari yksi, häll' linna suuri,
Tindalin tilus, sun laaria loi.
es'-isätkin hällä kuuluja juuri;
kuka sille rukkaset antaa voi?
»Mun enon' on ritari ja taatto herra, kerran,
näin kerskuu hän, sun laaria loi; —
mut leskipä kyyditsi pellolle kerran,
kas siinäpä leski, mi hylätä voi!»
Wamba.
Ja toinen se kautta veren, kynsien vannoo,
sukuaan suureks, sun laaria loi —
»Walesista ollaan», näin hän sanoo,
»ja kenpä mulle rukkaset antaa voi?»
»Oon David ap Morgan, ap Griffith, ap Rhice», hän takaa,
»ap Tudor, ap Hugh», sun laaria loi. —
»Ei yhdestä leskestä niin monelle jakaa»,
ja matkapassin hänellekin leski soi.
Ja tulipa viimein talonpoika vapaa —
Kentistä reima, sun laaria loi —
hän tiloistansa, tuloistansa puhella tapaa,
ei leski rukkasia sellaiselle antaa voi.
Ritari ja Wamba.
Näin ritarille, herralle rukkasia syyti,
ja matkapassit käteen, sun laaria loi, —
mut vapaatilan isännät reimat kun pyyti,
ei lesket heille rukkasia antaa voi.
»Totta totisesti, Wamba-veikko», virkkoi sitten ritari, »tahtoisinpa, että äskeinen käräjäpuunisäntämme tai hänen iloveikkopappinsa olisivat kuuntelemassa tätä laulua, joka niin väkevästi ylistää vapaata talonpoikaa.»