»Siellä se onneton neito asuu sen Varney-konnan kanssa», sanoi Tressilian. »Ell'ei olisi sattunut erästä omituista seikkaa väliin, olisi miekkani kostanut kaiken meidän häpeämme, samoinkuin hänenkin tuolle kurjalle heittiölle.»
»Kiitä Jumalaa, joka pidätti kätesi verityöstä, malttamaton nuori mies!» vastasi kappalainen. »Kosto on minun, sanoo Herra, ja minä olen kostava. Olisi parempi ajatella keinoja, millä voisimme vapauttaa hänet sen hylkiön häpeällisistä kahleista.»
»Niille annetaan vaakunatieteessä nimi laquei amoris tai lacs d'amour», ilmoitti Mumblazen.
»Siihenpä apuanne pyydänkin, ystäväni», vastasi Tressilian; »minä aijon syyttää sitä konnaa itsensä valta-istuimen juurella petoksesta, naisen viettelemisestä ja vieraanvaraisuuden lakien loukkaamisesta. Kuningatar on minua kuuleva, vaikka Leicesterin kreivi, sen heittiön suojelija, seisoisi hänen oikealla puolellaan.»
»Hänen Majesteettinsa», virkkoi kappalainen, »näyttää alamaisilleen kiitettävää esimerkkiä puhtaista tavoista, ja on epäilemättä maksava sille kunnottomalle rosvolle ansaitun palkkansa. Mutta eikö olisi parempi ensinnä kääntyä Leicesterin kreivin puoleen hänen palvelijaansa koskevassa asiassa? Jos hän suostuu tekemään oikeutta, pelastutte Te saamasta itsellenne mahtavan vihamiehen, mikä varmasti tapahtuisi, jos Te ilman muuta syytätte hänen tallimestariaan ja ensimäistä suosikkiaan kuningattaren edessä.»
»Sydämeni vastustaa neuvoanne», sanoi Tressilian. »Minä en voi ajaa jalon kasvatusisäni asiaa — onnettoman Amyn asiaa — muiden kuin laillisen hallitsijattareni edessä. Leicester, sanonette, on jalomielinen — vaikkapa niinkin — mutta hän on vain alamainen kuten me muutkin, enkä minä tahdo valittaa hänelle, jos parempikin keino on tarjolla. Kuitenkin olen miettivä sitä, mitä minulle sanoitte — mutta minä tarvitsen Teidän apuanne saadakseni kunnon ritari Hughin tekemään minut asianajajakseen ja valtuutetukseen, sillä minun täytyy puhua hänen nimessään eikä omassani. Kun Amy nyt kerran on voinut niin paljon muuttua, että on saattanut hullaantua siihen mitättömään, uinailevaan hovikkoon, täytyy hänen ainakin saada se hyvitys, mikä vielä on hänen vallassaan.»
»Parempi hänen olisi kuolla coelebs ja sine proles», sanoi Mumblazen kiivaammin kuin hänelle oli tavallista, »kuin että yhdistettäisiin, per pale, sellaisen konnan vaakuna Robsartein jaloihin merkkeihin!»
»Jos Teidän aikomuksenne on, kuten en voi epäilläkään», sanoi hengenmies, »pelastaa niin paljon kuin vielä on mahdollista tämän onnettoman nuoren naisen kunniaa, niin kehoitan Teitä yhä uudestaan etusijassa vetoomaan Leicesterin kreiviin. Hän harjoittaa yhtä rajatonta valtaa talossaan kuin kuningatar maassaan, ja jos hän ilmoittaa Varneylle sitä haluavansa, niin ei hänen kunniansa joudu ainakaan niin julkisen häväistyksen alaiseksi.»
»Olette oikeassa, olette oikeassa», toisteli Tressilian innokkaasti, »ja minä kiitän Teitä, että Te huomautitte sellaista, minkä minä malttamattomuudessani kokonaan syrjäytin. Minä en tosin luullut koskaan tarvitsevani anoa armoa Leicesteriltä; mutta minä voisin jopa polvistuakin sen ylpeän Dudleyn eteen, jos vain siten voisin poistaa pienimmänkin häpeän häivän tämän onnettoman neidon maineesta. Tehän auttanette minua saadakseni tarpeelliset valtuutukset ritari Hugh Robsartilta?»
Kappalainen vakuutti hänelle avuliaisuuttaan ja vaakunatieteilijä nyykäytti päätään hyväksyvästi.