»Mahdollisesti yhdyn minä tuumaanne, heti kun olen suorittanut erään asian hovissa», virkkoi Tressilian.
»Sinulla on asiaa hoviin!» huudahtivat molemmat yht'aikaa; »ja Sinä tulet mukaan Indian matkalle!»
»Kuinka, Tressilian», sanoi nuorukainen, »etkö Sinä ole naimisissa ja kaukana niiden onnen puuskausten ulottuvilta, jotka tässä ajavat meikäläisen suoraan ulapalle, vaikka hänen purtensa olisi mitä koreimmin suunnattu satamaa kohti? — Mitä on tullut siitä suloisesta Indamirasta, jonka piti oleman minun Amoretini vertainen uskollisuudessa ja kauneudessa?»
»Älä puhu hänestä!» vastasi Tressilian ja käänsi kasvonsa sivulle.
»Ahaa, niinkö asiasi ovatkin?» sanoi nuorukainen tarttuen hyvin sydämellisesti hänen käteensä; »älä sitten pelkää minun koskettelevan avonaista haavaa. — Mutta se on kuitenkin yhtä kummallinen kuin surullinen uutinen. Eikö sitten kukaan meidän uljaasta ja iloisesta joukostamme säästy tekemästä toiveiden ja onnen haaksirikkoa tässä äkillisessä myrskyssä? Luulinpa Sinun nyt ainakin päässeen satamaan, rakas Edmundini. — Mutta oikein sanookin rakas kaimasi:
»Ken pyörän näkee ikikiertovan
Sattuman, mi ihmiskohtaloita
Ohjaa, mä hänen luulen tuntevan
Epävakaisuuden lain ruhtovan
Ja sen julman vallan, jot' et voita.»
Vanhempi aatelismies oli noussut penkiltään ja asteli hieman kärsimättömänä pitkin huonetta, nuorukaisen vakavasti ja tunteellisesti lausuessa näitä säkeitä. Kun hän oli lopettanut, kääriytyi toinen viittaansa ja ojentautuessaan jälleen pitkäkseen puheli näin: »Minua ihmetyttää, että Sinäkin, Tressilian, suosit tuon piimäparran hullutuksia. Sillä mitä on ajatteleminen sellaisesta hurskaasta ja kunniallisesta huonekunnasta kuin meidän jalon herrammekin, jos siihen pääsee pesiytymään tuollainen uikuttava, ruikuttava, lapsellinen runous, jonka ovat keskuuteemme tuoneet tämä herra Walter Älypää ja hänen toverinsa ja joka kietoo rehellisen, suoran englantilaisen sanantapamme, minkä Jumala antoi meille ajatuksemme ilmaisijaksi, kaikenlaisiin outoihin ja hassunkurisiin lauseparsiin.»
»Blount luulee», sanoi hänen toverinsa nauraen, »että piru viekasteli Eevalle runokielellä, ja että hyvän ja pahan tiedon puun salaperäinen aate tarkoittaa yksinomaan säkeiden helskyttäjän ja kuusimitan sepittäjän taidetta.»
Samassa astui kreivin kamaripalvelija huoneeseen ja ilmoitti herransa haluavan puhutella Tressiliania.
Hän tapasi Sussexin kreivin lojumasta vuoteellaan, puettuna, mutta kaikki napit ja paulat avattuina, ja hän säikähti muutosta, minkä tauti oli saanut aikaan koko hänen olemuksessaan. Kreivi otti hänet vastaan mitä sydämellisimmällä tavalla ja tiedusteli heti hänen kosintansa tulosta. Tressilian väisteli hetkisen hänen kyselyjään ja kääntäen puheen kreivin omaan terveyteen, havaitsi hän suureksi hämmästyksekseen hänen kipunsa oireiden vastaavan täsmälleen Waylandin ilmoittamia. Hän ei siis epäillyt kertoa Sussexille palvelijansa koko tarinaa ja varmuutta, jolla tämä lupaa parantaa hänen tautinsa. Kreivi kuunteli häntä epäilevän tarkkaavasti siksi kunnes Demetriuksen nimi esiintyi, jolloin hän äkkiä käski kirjurinsa tuomaan hänelle erään tärkeitä papereita sisältävän lippaan.