Molemmat nämä aatelismiehet lepäsivät melkein samassa asennossa penkeillä lähellä toisiaan; mutta kumpainenkin näytti vaipuneen omiin mietteisiinsä ja katseli suoraan vastakkaiseen seinään, ryhtymättä puheisiin kumppaninsa kanssa. Vanhemman katse sai mahdollisen tarkastelijan vakuutetuksi siitä, ett'ei hän eteensä tuijotellessaan, nähnyt mitään muuta kuin viittojen, metsäkauriin sarvien, kilpien, vanhojen rautavarustusten, tapparain ja muiden samanlaisten huonekoristusten peittämän vanhan salin seinän. Mutta nuoremman sota-uroon katseessa oli jotakin haaveksivaa; hän oli vaipunut unelmiinsa, ja tyhjä ala hänen ja seinän välillä oli aivan kuin näyttämö, jolla hänen mielikuvituksensa tarkasteli hänen omia dramatis personaeitaan ja joka tarjosi hänelle aivan toisenlaisia näkyjä kuin mitä hänen valvovat ruumiilliset silmänsä olisivat voineet esittää.
Tressilianin astuessa huoneeseen kavahtivat molemmat uinailustaan ja toivottivat hänet tervetulleeksi, etenkin nuorempi hyvin vilkkaasti ja sydämellisesti.
»Oletpa totisesti tervetullut tänne, Tressilian», virkkoi nuorukainen; »viisaustieteesi varasti Sinut luotamme silloin kun tässä talossa oli vielä kunnianhimon kiihdykkeitä — mutta se oli oivallista viisaustiedettä se, koska se tuo Sinut takaisin silloin kun täällä on enää vain vaaroja jaettavana.»
»Onko herra kreivi siis tosiaankin niin sairaana?» kysyi Tressilian.
»Me pelkäämme pahinta», vastasi vanhempi aatelismies, »ja pahimpain juonten aiheuttamaa.»
»Hyi!» virkkoi Tressilian, »Leicesterin kreivi on kunnian mies.»
»Mutta mitä tekee hän sitten sellaisilla palvelijoilla kuin hänellä on ympärillään?» intti nuorempi soturi. »Mies, joka manaa pirun esille, saattaa olla kunniallinen ja rehellinen, mutta hänen on siitä huolimatta vastattava kaikesta pahasta, minkä se sielunvihollinen saa aikaan.»
»Ja oletteko te, hyvät toverit», kysyi Tressilian, »ainoat, jotka ovat saapuneet tukemaan jaloa kreiviämme hänen äärimäisessä hädässään.»
»Emme, emme», vastasi vanhempi aatelismies, »etäällä on Tracy, Markham ja monta muuta; mutta me vain kahden tässä vahtia pidämme, sillä toiset ovat väsyksissä ja nukkuvat tuolla ylishuoneessa.»
»Ja muutamat», sanoi nuorukainen, »ovat menneet tuonne Deptfordin laivatokkaan katselemaan sellaista alusta, jonka he jaksavat ostaa hävinneitten varojensa yhteisillä rippeillä; ja heti kun kaikki on lopussa, laskemme me jalon kreivimme komeaan tuoreeseen hautaan, kolautamme, mikäli tilaisuus sallii, päihin niitä, jotka ovat häntä sinne jouduttaneet, ja purjehdimme sitten Indiaan raskain sydämin ja kevein kukkaroin.»