Pian kiitivät he leveän Temsin mahtavaa pintaa, jolle aurinko nyt valoi täyttä loistoaan.
»Kahta tuskin mikään voittaa maailmassa», sanoi Walter Blountille — »aurinkoa taivaalla ja Temsiä maan päällä.»
»Toinen valaisee meitä Greenwichiin asti moitteettoman hyvin», vastasi Blount, »ja toinen lennättäisi meitä hieman nopeammin, jos olisi pakoveden aika.»
»Ja sitä Sinä vain ajattelet — siitä Sinä vain huolehdit — sen tehtävän sinä vain annat alkuvoimien kuninkaalle ja jokien kuningattarelle, että ne saavat avustaa kolmea sellaista miehen rääpälettä, kuin Sinua, minua ja Tracya, hovitapojen vaatimalla mitättömällä matkalla!»
»Ei tämä toimi ole minun valitsemani, usko pois», vastasi Blount, »ja minä säästäisin mielelläni sekä auringolta että Temsiltä vaivan kuljettaa minua sellaiseen paikkaan, minne en minä kovin halusta mene ja missä minä odotan vain koiran palkkaa puuhistani — ja kautta kunniani», lisäsi hän katsellessaan veneen kokasta eteenpäin, »näyttääpä minusta koko toimemme olevan turhaa hoppua; sillä katsokaa, kuningattaren haaksi odottaa tuossa portaiden ääressä, ikäänkuin aikoisi Hänen Majesteettinsa lähteä vesille.»
Niin olikin asian laita. Kuninkaallinen alus näkyi tosiaankin, kuningattaren merimiesten hoitamana — nämä ylpeilivät komeissa kuninkaallisen palveluskunnan puvuissa ja olivat nostaneet Englannin lipun — suurten, virrasta nousevain portaiden ääressä, ja sen lähettyvillä pari, kolme muuta venettä valmiina kuljettamaan sellaisia hänen seurueensa jäseniä, jotka eivät kuuluneet hänen kuninkaallisen henkilönsä lähimpään ympäristöön. Henkivartijat, pisimmät, kauneimmat miehet, mitä Englannista suinkin löytyi, muodostivat tapparakeihäineen kujan palatsin portilta joen rannalle, ja kaikki näytti olevan kunnossa kuningattaren tuloa varten, vaikka aamu oli vielä niin aikainen.
»Kautta kunniani, tämä ei ennusta meille hyvää», virkkoi Blount; »varmaankin joku sangen tähdellinen syy ajaa Hänen Armonsa liikkeelle näin varhain. Minun ymmärtääkseni olisi meidän parasta kääntyä takaisin ja kiiruhtaa kertomaan kreiville, mitä olemme nähneet.»
»Kertomaan kreiville, mitä olemme nähneet!» huudahti Walter; »ja mitä olemme sitten nähneet: vain veneen ja tulipunaisissa nutuissa komeilevia miehiä, tapparakeihäät käsissä. Suorittakaamme hänen asiansa ja kertokaamme hänelle kuningattaren vastaus.»
Näin puhein soudatti hän veneen eräälle maallenousupaikalle, joka oli hyvän matkan päässä kuninkaallisesta sillasta, sillä tätä ei olisi sillä hetkellä ollut kunnioittavaa lähestyä, ja hyppäsi rannalle varovaisten, arkailevain ja koko tuumaan vastahakoisten tovereinsa seuraamana. Heidän lähestyessään palatsin porttia ilmoitti ovenvartija, ett'eivät he nyt voineet päästä sisään, koska Hänen Majesteettinsa oli juuri lähdössä vesille. He mainitsivat Sussexin kreivin nimen, mutta se ei vaikuttanut vähintäkään virkamieheen, joka vastasi vain, että hän menettäisi paikkansa, jos hän pienimmässäkin rikkoisi hänelle annettuja käskyjä.
»No, johan minä sen sanoin», tuskitteli Blount; »lähdetään pois, rakas
Walter, veneeseen ja palataan takaisin, minä pyydän oikein koreasti.»