»Ei ennen kuin minä olen nähnyt kuningattaren tulevan palatsistaan», vastasi nuorukainen lujana.
»Sinä olet hullu, pähkähullu, kautta messun!» iski Blount.
»Ja Sinusta on äkkiä tullut aika pelkuri», vastasi Walter. »Olenhan minä nähnyt Sinun yksinäsi löylyttävän kymmenkuntaa pörröpäistä englantilaista tolvanaa, ja nyt sinä pakenisit kauniin naisen vihastunutta katsetta!»
Samassa portit avautuivat, ja airueita alkoi virrata rivittäin ulos, edellä ja sivuilla kunniavartioston joukko. Näiden jäljessä astui Elisabet itse, ympärillään suuri joukko herroja ja naisia, jotka olivat kuitenkin niin asetetut, että hän voi vapaasti katsella kaikille tahoille ja että hänet saattoi nähdä joka puolelta. Hän oli silloin ikänsä kukoistuksessa ja säteili suloutta, jota hallitsijattaressa nimitettiin kauneudeksi ja jota alhaisimmankin säädyn jäsenessä olisi varmasti sanottu jaloksi ulkomuodoksi ja johon liittyivät ilmeikkäät, käskevät kasvojenpiirteet. Hän nojasi lordi Hunsdonin käsivarteen, sillä tämän sukulaisuus hänen kanssaan hänen äitinsä puolelta tuotti hänelle usein tällaisia arvokkaita osoituksia Elisabetin ystävällisyydestä.
Nuori aatelismies, josta olemme niin usein puhuneet, ei ollut luultavasti koskaan vielä päässyt niin lähelle hallitsijatartaan ja hän tunkeutui eteenpäin niin pitkälle kuin vartijain rivi salli, käyttääkseen hyväkseen tarjoutuvaa tilaisuutta. Hänen kumppaninsa sitä vastoin kiroili hänen varomattomuuttaan ja veti häntä taaksepäin siksi kunnes Walter työnsi hänet kärsimättömästi syrjään, heittäen komean viittansa huolettomasti riippumaan toiselta olkapäältä, mikä vaistomainen liike päästi entistä paremmin näkyviin hänen sopusuhtaisen vartalonsa. Ottaen samalla hatun päästään kiinnitti hän palavan katseensa lähestyvään kuningattareen, kuvastuttaen siinä sekä kunnioittavaa uteliaisuutta että kainoa, mutta syvää ihailua, mikä kaikki sopi niin hyvin hänen kasvojensa hienoihin piirteihin, että vartijat hänen komean pukunsa ja jalon ryhtinsä lyöminä päästivät hänet lähemmäksi sitä paikkaa, mistä kuningatar oli kulkeva ohi, kuin oli sallittu tavallisille katselijoille. Siten joutui tuo rohkea nuorukainen aivan Elisabetin silmien eteen — silmien, jotka eivät milloinkaan välinpitämättöminä katselleet ihailua, mitä hän syystä kyllä herätti alamaisissaan, tai kaunista ulkomuotoa, mistä joku hänen hovimiehistään saattoi ylpeillä. Hän heitti siis sitä paikkaa lähestyessään, missä hän seisoi, nuorukaiseen terävän katseensa, jossa kuvastui hämmästystä hänen rohkeudestaan, kuitenkin ilman suuttumusta, kunnes muuan vähäpätöinen seikka kiinnitti vielä enemmän hänen huomionsa tuohon uljaaseen aatelismieheen. Yö oli ollut sateinen, ja juuri siinä, missä nuorukainen seisoi, sulki pieni lätäkkö kuningattarelta tien. Kun hän epäröi kulkea edelleen, tempaisi nuori urho viitan hartioiltaan ja levitti sen lokaisen paikan peitoksi, niin että kuningatar saattoi käydä yli kuivin jaloin. Elisabet katsahti nuoreen mieheen, joka liitti tähän kunnioittavan kohteliaisuuden tekoonsa syvän kumarruksen, samalla kun ankara puna lennähti hänen kasvoilleen. Kuningatar joutui hämilleen ja punastui vuorostaan, nyykäytti päätään, kulki kiireesti ohi ja astui venheeseensä sanaakaan sanomatta.
»Tule pois, herra Pöllöpää», neuvoi Blount; »Sinun komea viittasi tarvitsee kyllä tänään harjaa, siitä saat olla varma. Jos Sinulla kerran oli aikomus tehdä siitä lattiamatto, niin parempihan olisi ollut ottaa Tracyn vanha, karkea, värinsä kadottanut viitta.»
»Tätä viittaa», sanoi nuorukainen, ottaen sen maasta ja käärien sen kasaan, »ei harjata koskaan, niin kauvan kun se on minun hallussani.»
»Ja siihen ei mene pitkää aikaa, ell'et Sinä opi hieman säästäväisemmäksi — kohta me kai saamme nähdä sinut aivan en cuerpo, kuten espanjalainen sanoo.»
Heidän haastelunsa keskeytti muuan kunniavartiostoon kuuluva ritari.
»Minut lähetettiin», sanoi tämä, katseltuaan heitä tarkkaavasti, »hakemaan aatelismiestä, jolla ei ole viittaa ollenkaan tai jonka viitta ainakin on hyvin likainen. — Te, herraseni», jatkoi hän nuorempaan urhoon kääntyen, »olette luullakseni se aatelismies; suvaitkaa seurata minua.»