Tämä lausuttiin äänin ja elein, jotka panivat Sussexin kreivin läsnäolevat ystävät vapisemaan. Mutta se, jolle tämä puhe oli suunnattu, ei vavissut, vaan vastasi suurella kunnioituksella ja nöyryydellä, heti kun kuningattaren kiihtymys soi hänelle sanansijaa: — »Teidän armollinen Majesteettinne sallinee minun ilmoittaa, ett'ei Sussexin kreivi lähettänyt minua esittämään mitään anteeksipyyntöjä.»
»Ja miksi hän sitten lähetti Teidät, herraseni?» kysyi kuningatar sillä kiivaudella, joka jalompien ominaisuuksien ohella oli hänen luonteensa huomattavimpia piirteitä; »puolustamaanko itseään? — tai, kautta Herran kuoleman! haastamaanko minua taisteluun?»
»Armollinen Hallitsijatar!» vastasi nuori mies, »herrani Sussexin kreivi tiesi, että tapahtunut loukkaus lähenee valtiorikosta, eikä siis ajatellut muuta kuin syyllisen pidättämistä ja hänen lähettämistään Teidän Majesteettinne valtaan ja tuomioon. Jalo kreivi nukkui sikeästi Teidän armollisen lähettinne saapuessa, koska hänen lääkärinsä oli antanut hänelle uneen vaivuttavan parannejuoman; eikä hänen korkeutensa tiennyt siis mitään siitä töykeästä kohtelusta, joka oli tullut Teidän Majesteettinne kuninkaallisen ja kaikkein armollisimman lähetin osaksi, ennen kuin herätessään tänä aamuna.»
»Ja kuka hänen palvelijoistaan, taivaan nimessä, uskalsi sitten pyörtää minun lähettini takaisin, vaikk'ei lääkäriäni olisikaan laskettu sen luo, jonka avuksi minä hänet toimitin?» kysyi kuningatar kovin hämmästyneenä.
»Syyllinen seisoo edessänne, armollinen Hallitsijatar», vastasi Walter syvään kumartaen; »syy on kokonaan ja yksinomaan minun; ja herrani Sussexin kreivi onkin tehnyt erinomaisen oikein lähettäessään minut vastaamaan rikoksen seurauksista, johon hän on yhtä syytön kuin nukkuvan miehen unet ikinä voivat olla syyttömiä valvovan miehen tekoihin.»
»Kuinka! Sinäkö se olitkin? — Sinäkö juuri estit lähettini ja lääkärini pääsemästä Say's Courtiin?» huudahteli kuningatar. »Mikä sai Sinut tekemään moisen hävyttömyyden, Sinut, joka näytät — se on: joka ulkonaisen esiintymisesi puolesta tunnut — hallitsijattaresi hartaalta palvelijalta?»
»Armollinen Kuningatar», vastasi nuorukainen, joka pakotetusta ankaruudesta huolimatta oli keksivinään Elisabetin kasvoissa jotakin, mikä ei näyttänyt aivan leppymättömältä —, »meidän puolessa on tapana sanoa, että lääkäri on ajallaan potilaansa mahtavin valtijas. Nyt hoiti jaloa herraani muuan rohtojen tuntija, ja hän parani huomattavasti, erittäinkin noudattamalla sitä käskyä, ett'ei potilasta saisi koko yönä vähimmässäkään määrässä häiritä, muutoin olisi hänen henkensä vaarassa.»
»Herrasi on varmaankin antautunut jonkun puoskari-veijarin käsiin», sanoi kuningatar.
»Minä tiedän vain, armollinen Kuningatar, sen tosiasian, että hän nyt — juuri tänä aamuna — heräsi paljon virkistyneempänä ja vahvempana unesta, jota hän ei ollut saanut pitkiin aikoihin.»
Ylimykset katsahtivat toisiinsa, pikemmin nähdäkseen, mitä kukin ajatteli tästä uutisesta, kuin vaihtaakseen mielipiteitään siitä, mitä oli tapahtunut. Kuningatar vastasi kiireesti ja koettamatta peittää tyytyväisyyttään: »Sanani kautta, minä olen iloinen hänen toipumisestaan. Mutta Sinä olit liian korskea evätessäsi sisäänpääsyn tohtori Mastersiltani. Etkö Sinä tiedä Pyhässä Sanassa sanottavan: 'neuvottelevien paljoudesta pelastus tulee'?»