»Kyllä, armollinen Hallitsijatar», vastasi Walter, »mutta minä olen kuullut oppineiden miesten sanovan, että mainittu pelastus tuleekin lääkärien, eikä potilaan hyväksi.»
»Kautta kunniani, lapsi, autoitpa Sinä minut oikeille jäljille», virkkoi kuningatar nauraen; »sillä minun hebreantaitoni tahtoo joskus pettää. — Mitenkä on, Lincolnin piispa? Selittikö tuo poikanen oikein tekstiä?»
»Olisi ehkä liian harkitsematonta, kaikkein armollisin Hallitsijatar», vastasi piispa, »kääntää siten tuota sanaa pelastus, katsoen siihen, että hebrealainen sana —»
»Herra piispa», sanoi kuningatar keskeyttäen, »johan me sanoimme, että olemme kokonaan unohtaneet hebreamme. — Mutta mikä onkaan nimesi ja syntyperäsi, nuori mies?»
»Raleigh on nimeni, kaikkein armollisin Kuningatar, ja minä olen erään lukuisan kunnianarvoisan Devonshireläisen perheen nuorin poika.»
»Raleigh?» virkkoi Elisabet hetkisen mietittyään; muistelemme kuulleemme jotakin Teidän Irlannissa suorittamistanne palveluksista.»
»Olen ollut niin onnellinen, että olen saanut siellä jotakin toimittaa, armollinen Kuningatar», vastasi Raleigh, »vaikkakaan sellainen tuskin ansaitsi tulla Teidän Armonne korviin.»
»Ne kuulevat pitemmälle kuin Sinä luuletkaan», sanoi kuningatar suosiollisesti, »ja ne ovat nyt kuulleet eräästä nuorukaisesta, joka puolusti muuatta kaalamoa kokonaista hurjien irlantilaisten kapinoitsijain laumaa vastaan, siksi kunnes virta tuli punaiseksi heidän ja hänen verestään.»
»Ehkäpä menetin siellä hieman vertakin», vastasi nuorukainen silmät maahan luotuina, »mutta se tapahtui siinä, missä minun pitää sydänverenikin vuodattaa: Teidän Majesteettinne palveluksessa.»
Kuningatar vaikeni hetkiseksi ja lausui sitten suopeasti: »Sinä olet vielä kovin nuori taistellaksesi niin urhoollisesti ja puhuaksesi niin hyvin. Mutta Sinä et ole pääsevä rangaistuksestasi, koska Sinä kerran pyörsit Mastersin takaisin — se miesparka kylmettyi joella; sillä meidän käskymme tapasi hänet juuri kun hän oli palannut Lontoosta erinäisiltä sairaskäynneiltä, ja hän piti kuuliaisuuden ja omantunnon asiana lähteä heti jälleen matkaan. Kuule siis, herra Raleigh: muista nyt pitää tuota likaista viittaasi katumuksen merkkinä siksi kunnes tahdostamme toisin ilmoitetaan. Ja tässä», lisäsi hän, antaen Raleighille shakkinappulan muotoisen kultakorun, »lahjoitan minä Sinulle tämän kaulassa kannettavaksi.»