Raleigh, jolle luonto oli ikäänkuin välittömästi opettanut sen kohteliaan ja hienon käytöstavan, mitä monet tuskin saavuttavat pitkällä harjoituksella, polvistui ja, ottaessaan lahjaa kuningattaren kädestä, suuteli sormia, jotka sen antoivat. Hän osasi ehkä paremmin kuin kukaan hallitsijatartaan ympäröivistä hovimiehistä yhdistää kuningattaren vaatimaan alttiuteen hänen henkilökohtaiselle kauneudelleen kuuluvan mielistelyn — ja tässä ensimäisessä yrityksessään onnistui hän niin hyvin, että hän tyydytti samalla kertaa Elisabetin luontaisen turhamaisuuden ja hänen vallanhalunsa.
Hänen herransa, Sussexin kreivi, sai kaiken edun siitä tyytyväisyydestä, jota Elisabet tunsi ensimäisestä kohtauksestaan Raleighin kanssa.
»Hyvät herrat ja naiset!» puhui kuningatar seurueensa puoleen kääntyen, »minun nähdäkseni olisi meidän parasta, kun nyt kerran joella olemme, luopua alkuperäisestä aikomuksestamme matkustaa kaupunkiin ja yllättää Sussexin kreivi-parka tervehdyskäynnillä. Hän on sairas ja hän kärsii varmaankin meidän vihastuksemme pelosta, vaikka hänet onkin kaikesta syystä puhdistanut tämän pahankurisen pojan suora tunnustus. Mitä arvelette? Eikö kuuluisi lähimmäisenrakkauteen lohduttaa häntä ja eivätkö juuri hänen uskollisia palveluksiaan suosiollisesti muistelevan kuningattaren kiitokset siihen parhaiten sopisi?»
On helppo arvata, ett'ei kukaan niistä, joille tämä puhe oli tarkoitettu, rohjennut ruveta vastustamaan tehtyä ehdotusta.
»Teidän Armonne», sanoi Lincolnin piispa, »on sieraintemme henkäys.» Miekan miehet väittivät, että hallitsijattaren kasvot olivat sotilaan säilän kovasin, kun taas valtiomiehet olivat sitä mieltä, että kuningattaren silmien paiste oli lyhtynä hänen neuvonantajiensa polulla; ja naiset myönsivät yksi-äänisesti, ett'ei kukaan Englannin ylimyksistä ansainnut niin hyvin Englannin kuninkaallisen Valtijattaren kunnioitusta kuin Sussexin kreivi — tekemättä silti vääryyttä Leicesterin kreivin hyvälle oikeudelle, kuten muutamat kaikkein viisaimmista suostumuksensa ilmaisivat — huomautus, johon Elisabet ei näyttänyt panevan sen suurempaa arvoa. Venhe sai sen vuoksi käskyn laskea kuninkaallinen kuormansa Deptfordiin, kohtaan, mistä olisi lyhyin ja mukavin matka Say's Courtiin, jotta hallitsijatar saattaisi rauhoittaa kuninkaallisen ja äidillisen huolensa ottamalla henkilökohtaisesti selkoa Sussexin kreivin terveydentilasta.
Raleigh, jonka terävä äly aavisti ja pelkäsi tärkeitä seurauksia pienimmistäkin tapauksista, kiiruhti pyytämään kuningattarelta lupaa saada astua pikkuvenheeseen ja lähteä ilmoittamaan herralleen aijotusta kuninkaallisesta vierailusta, kekseliäästi huomauttaen, että tuo iloinen yllätys saattaisi vaikuttaa haitallisesti hänen terveyteensä, aivan niin kuin paraimmat ja jaloimmatkin vahvistuslääkkeet saattavat joskus muodostua tuhoisiksi niille, jotka ovat kauvan kituneet uupumuksen ja heikkouden valloissa.
Mutta joko nyt kuningattaren mielestä oli liian röyhkeätä niin nuoren hovimiehen ilmaista käskemättä mielipiteensä, tai vaikutti hänessä sitten joku epäluulon ailahdus, joka oli mahdollisesti herännyt hänessä sellaisten huhujen johdosta, että kreivillä muka oli aseistettu joukko ympärillään, kehoitti hän tiukasti Raleighia pitämään neuvonsa omina hyvinään siksi kunnes niitä pyydettäisiin ja toisti aikaisemman käskynsä Deptfordiin laskemisesta, lisäten: »Me tahdomme itse nähdä, millaista taloutta se Sussexin kreivi oikeastaan pitää.»
»Nyt armahtakoon meitä Jumala!» huokasi nuori hovimies itsekseen. »Uskollisia sydämiä on kreivillä kyllä useita ympärillään; mutta teräviä päitä meillä tuskin on — ja hän on itse liian sairas johtaakseen kaikkea. Ja Blount siellä parhaillaan vetelee aamiaisekseen Yarmouthin silliä ja olutta; ja Tracy ahmii kamalaa verimakkaraansa ja reininviiniään; — nuo jyhkeät walesilaiset Tuomas ap Rice ja Evan Evans ovat täyttä päätä laukkaliemensä ja paahdetun juustonsa kimpussa — ja hänen sanotaan inhoavan kaikkia halpoja ruokalajeja, pahoja hajuja ja väkeviä viinejä. Kunpa heillä nyt olisi älyä polttaa hieman rosmarinia suuressa salissa! Mutta vogue la galère, kaikki on nyt jätettävä sattuman varaan. Onni on hymyillyt minulle tänä aamuna verrattain suosiollisesti, sillä minä olen turmellut viittani ja sen takia päässyt suosioon hovissa. — Olisipa se nyt yhtä hyväntahtoinen jalolle herralleni!»
Kuninkaallinen venhe pysähtyi pian Deptfordiin, ja väkijoukon väkevästi huutaessa, sillä kansa innostui aina hänet nähdessään, asteli kuningatar hänen päänsä yllä kannetun kunniakatoksen suojaamana ja seurueensa saattamana Say's Courtia kohti, minne rahvaan etäiset huudot toivat ensimäisen viestin hänen saapumisestaan. Sussex, joka parhaillaan neuvotteli Tressilianin kanssa, mitenkä olisi soveliaimmin tukittavissa kuningattaren suosioon otaksuttavasti syntynyt aukko, hämmästyi rajattomasti kuullessaan hänen pikaisen tulonsa — vaikk'eikaan kuningattaren tapa käydä katsomassa arvokkaimpia ylimyksiään, olivatpa ne sitten terveitä tai sairaita, saattanut olla hänelle tuntematon; äkillinen sanoma ei kuitenkaan jättänyt vähintäkään aikaa sellaisille tervetuliaisvalmistuksille, joista hän tiesi Elisabetin pitävän, ja hänen sotilasmaisen taloutensa yksinkertaisuus ja epäjärjestys, jotka vielä olivat paljon lisääntyneet hänen viimeisen sairautensa aikana, panivat hänet hallitsijattaren vastaanottoon nähden täydelliseen pulaan.
Sydämessään sadatellen onnetonta sattumaa, joka toimitti hänelle kokonaan aavistamatta tämän armollisen vieras-käynnin, riensi hän alas Tressilianin kanssa, jonka seikkailurikasta ja mieltäkiinnittävää kertomusta hän oli juuri tarkkaavasti kuunnellut.