»Teidän Ylhäisyytenne suvainnee antaa minulle anteeksi», vastasi Bowyer lujasti, »ohjeeni ovat selvät ja pakoittavat minut tarkasti noudattamaan velvollisuuttani.»
»Sinä olet puolueellinen lurjus», tulistui Leicester, veren noustessa hänen kasvoilleen, »tehdessäsi minulle tämän häpeän, kun juuri äsken päästit sisään erään Sussexin kreivinkin seuralaisen.»
»Armollinen herra», vastasi Bowyer, »herra Raleigh on äskettäin valantehneenä ritarina otettu Hänen Majesteettinsa palveluskuntaan, ja häntä eivät minun käskyni koske.»
»Lurjus Sinä olet — kiittämätön lurjus!» kiukutteli Leicester; »mutta joka ylensi, voi alentaakin — et Sinä kauvan siinä virassasi kopeile!»
Tämän uhkauksen lausui hän vastoin tavallista viisauttaan ja varovaisuuttaan korkealla äänellä, astui sitten saliin ja kumarsi kuningattarelle, joka tavallistakin komeammin koristettuna ja ylimysten ja valtiomiesten ympäröimänä, joiden urhous ja taito ovat tehneet hänen hallituskautensa ikimuistettavaksi, oli valmistunut ottamaan vastaan alamaistensa kunnianosoituksia. Hän vastasi armollisesti suositun kreivin syvään kumarrukseen ja katseli vuorotellen häneen ja Sussexiin, ikäänkuin aikoen ruveta puhumaan, kun Bowyer, joka ei jaksanut sulattaa loukkausta, minkä Leicesterin kreivi oli hänelle virkansa toimituksessa niin julkisesti tehnyt, astui saliin musta sauva kädessään ja polvistui kuningattaren eteen.
»No, mitä nyt, Bowyer?» kysyi Elisabet, »kunnianosoituksesi tulee hieman omituiseen aikaan!»
»Armollinen Hallitsijattareni», sanoi hän, kaikkien hovimiesten vavistessa hänen rohkeuttaan, »minä tulin vain kysymään, kummanko käskyjä minun on virkani toimituksessa noudatettava, Teidän Majesteettinne vai Leicesterin kreivinkö, joka on julkisesti uhannut minua suuttumuksellaan ja puhutellut minua solvaisevalla tavalla, kun minä en Teidän Majesteettinne selvää käskyä noudattaen päästänyt sisään erästä hänen seuralaistaan?»
Henrik VIII:n henki kuohahti heti hänen tyttärensä rinnassa, ja kuningatar kääntyi Leicesterin puoleen kasvoillaan ankaruus, joka sai hänet ja kaikki hänen puoluelaisensa kalpenemaan.
»Kautta Herran kuoleman! kreivi», sellainen oli hänen tavallinen mahtipontinen puheenpartensa, »mitä tämä tarkoittaa? Me olemme ajatelleet hyvää Teistä, ja nostaneet Teidät lähelle itseämme; mutta ei ollut tarkoitus, että Te peittäisitte auringon muilta uskollisilta alamaisiltamme. Kuka antoi Teille oikeuden vastustaa käskyjämme tai arvostella virkamiestemme tekoja? Minun tahtoni on, että tässä hovissa, niin, koko tässä valtakunnassa pitää oleman vain yksi käskijätär, eikä yhtään käskijää. Katsokaa, ett'ei herra Bowyerille mitään pahaa tapahdu sen takia, että hän uskollisesti suorittaa velvollisuutensa minua kohtaan; sillä niin totta kuin olen kristitty nainen ja kruunattu kuningatar, Te saatte sen kalliisti maksaa. — Mene nyt, Bowyer, Sinä olet menetellyt niin kuin kunnon miehen ja uskollisen alamaisen tuleekin. Me emme kärsi täällä mitään palatsityranneja!»
Bowyer suuteli kättä, jonka kuningatar hänelle ojensi, ja vetäytyi paikalleen, itsekin hämmästellen rohkeutensa menestystä. Voitonhymy kierteli Sussexin puoluelaisten huulilla, mutta Leicesterin miehet näyttivät sen sijaan hyvin pelästyneiltä, ja suosikki itsekään ei uskaltanut yrittää sanaakaan puolustuksekseen, vaan seisoi siinä syvimmän nöyryyden esikuvana.