»Hiljaa, te lurjukset, mitä olettekin molemmat!» huudahti kuningatar. »Tiedättekö, missä olette? — Tämä johtuu teidän riitelemisistänne, hyvät herrat», jatkoi hän Leicesteriin ja Sussexiin katsahtaen; »teidän seuralaisenne saavat teidän päänne, ja niiden pitää oikeiden tappelupukarien tavoin toraileman ja kahakoiman minun hovissani, jopa minun läsnä-ollessanikin! — Huomatkaa, hyvät herrat, joka vielä puhuu miekkojen paljastamisesta muussa asiassa kuin minun tai Englannin, hänelle toimitan minä, kautta kunniani, rautarenkaat käsiin ja jalkoihin!»
Sitten vaikeni hän hetkiseksi ja puuttui jälleen puheeseen lempeämmällä äänellä: »Minun täytyy kuitenkin ratkaista niiden röyhkeiden ja hillittömien lurjusten välit. — Herra Leicester, tahdotteko vakuuttaa kunniasanallanne — se on: parhaan luulonne mukaan — palvelijanne puhuvan totta sanoessaan olevansa naimisissa neiti Amy Robsartin kanssa?»
Se oli Leicesterille isku suoraan sydämeen, ja se oli vähällä saada hänet horjumaan. Mutta hän oli nyt mennyt liian pitkälle peräytyäkseen, ja vastasi siis, hetkisen epäröityään: »Parhaan luuloni mukaan — varman tietoni mukaan — on neiti Amy Robsart naimisissa.»
»Armollinen Hallitsijatar», virkkoi Tressilian, »sallikaa minun kysyä, milloin ja missä olosuhteissa tämä luuloteltu avioliitto —»
»Ohoo, mies», keskeytti kuningatar; »luuloteltu avioliitto! — Eikö tämän maan mainion kreivin sana ole Teidän mielestänne riittävänä takeena hänen palvelijansa puheen todenperäisyydestä? Mutta Tehän olette hävinnyt puoli — tai ainakin luulette olevanne — ja Teitä kohtaan on oltava kärsivällinen — me kyllä tutkimme toiste tätä asiaa tarkemmin. — Herra Leicester, toivoakseni muistatte vielä meidän ensi viikolla aikovan kokea Kenilworth-linnanne vieraanvaraisuutta — me pyydämme Teitä kutsumaan hyvän ja kunnioitetun ystävämme Sussexin kreivin sinne seuraksemme.»
»Jos jalo Sussex», sanoi Leicester, mitä sulavimmin ja kohteliaimmin kumartaen kilpailijalleen, »suvaitsee niin suuresti kunnioittaa halpaa taloani, niin pidän minä sitä uutena todistuksena niistä ystävällisistä suhteista, joiden Teidän Majesteettinne toivomuksesta tulee tästä lähtien vallita välillämme.»
Sussexilta ei sovinnon teko luistanut yhtä helposti. — »Minä olisin viimeisen ankaran sairauteni jälkeen vain iloisten hetkienne häiritsijänä, armollinen Kuningatar», vastasi hän.
»Oletteko Te tosiaankin ollut niin sairaana?» kysyi Elisabet, katsellen häntä tarkemmin kuin tähän asti; »Te olette, se täytyy myöntää, suuresti muuttunut, ja minua surettaa syvästi, kun näen Teidät sellaisena. Mutta rohkaiskaa mielenne — me tahdomme itse pitää huolta niin arvokkaan palvelijan terveydestä, sillä mehän olemme Teille niin paljosta kiitollisuuden velassa. Masters saa määrätä Teille hoitotavan; ja jotta me itse voisimme katsoa, noudatatteko Te hänen ohjeitaan, täytyy Teidän seurata meitä tälle Kenilworthin retkelle.»
Tämä sanottiin niin käskevästi ja kuitenkin samalla niin ystävällisesti, ett'ei Sussexin, niin vastenmielistä kuin hänen olikin mennä kilpailijansa vieraaksi, auttanut muu kuin kumartaa syvään, merkiksi taipumisestaan kuningattaren tahtoon, ja ilmaista kömpelöllä, vaivaloisella kohteliaisuudellaan Leicesterille ottavansa kutsun vastaan.
Kreivien vaihdellessa näitä muodollisuuksia sanoi kuningatar valtiovarain hoitajalleen: »Meistä nähden, hyvä herra, muistuttavat nuo meidän jalot kreivimme koko olemuksellaan niitä kahta kuuluisaa klassillista jokea, joista toinen oli niin synkkä ja surullinen, toinen niin kaunis ja miellyttävä. — Vanha opettajani Ascham olisi nuhdellut minua, jos olisin unohtanut sen klassillisen kirjailijan, joka niistä puhuu. — Se oli luullakseni Caesar. — Katsokaa, mikä ylevä tyyneys lepää jalon Leicesterin otsalla, kun taas Sussex näyttää puhelevan hänelle ikäänkuin meidän tahtoamme totellakseen, mutta pakosta.»