»Kuinka!» huudahti Tressilian, joka nyt ensi kertaa puuttui heidän keskusteluunsa, »ettekö äsken sanoneet tämän Fosterin olleen naimisissa, vieläpä puritanilaisnaisen kanssa?»
»Naimisissa hän oli, ja kiukkuisimman puritanilaiseukon kanssa, mikä ikinä on syönyt lihaa paaston aikana; ja kissan ja koiran tavoin sitä elettiin, kuten kerrotaan. Mutta nyt on akka kuollut — rauha hänen tomullensa — ja Tonyllä on jäljellä vain sievä tytöntypykkänsä; niin että luullaan hänen aikovan naida sen vieraan neidon, josta ihmiset pitävät niin suurta melua.»
»Ja mitenkä niin? — minä tarkoitan, miksi ne ihmiset hänestä niin suurta melua pitävät?» uteli Tressilian.
»Mistä minä sen tietäisin», vastasi isäntä; »se vain on varmaa, että sanotaan hänen olevan kauniin kuin enkelin, ett'ei kukaan tiedä, mistä hän on sinne tullut ja että kaikki haluaisivat tietää, miksi häntä pidetään niin tarkasti vartioituna. Minä puolestani en ole häntä koskaan nähnyt — ell'ette Te, mestari Goldthred?»
»Olen kuin olenkin, ukkoseni», vastasi rihkamakauppias. »Katsokaas, minä ratsastin tänne Abingdonista — minä kuljin vanhan herraskartanon ohi sen itäisen ulkonevan akkunan alatse, johon on maalattu niitä kaikkia vanhoja pyhimyksiä ja tarinoita ja sen sellaisia. — Se ei ollut tavallinen tie, vaan kulki se puiston läpi; sillä takaportin säppi oli auki, ja minä arvelin, että sopiihan minun nyt vanhana toverina ja tuttuna ratsastaa puiden välistä, sekä saadakseni varjoa, koska päivä oli verrattain kuuma, että välttääkseni pölyä, koska minun oli juuri silloin päälläni se kultatilkuin koristeltu persikanvärinen nuttuni.»
»Jota nuttua», ehätti Mikael Lambourne, »Sinä vahvasti halusit välkähytellä sen ihanan naisen silmien edessä. Ah! lurjus, Sinä et koskaan näytä aikovan luopua vanhoista kujeistasi.»
»Älähän nyt — älähän nyt», intti rihkamakauppias, teeskennellyn kainosti naurahdellen; »eihän siihen lainkaan se syynä ollut — uteliaisuus vain, arvaathan sen, ja hitunen sääliä — tuo nuori nainen kun aamusta iltaan näkee vain Tony Fosterin uhkaavat mustat kulmakarvat, hänen häränpäänsä ja hänen väärät säärensä.»
»Ja Sinä halusit niin mielelläsi näyttää hänelle silkkinuttuun nyöritetyn siron vartalon — pehmeänahkaisiin saappaisiin ahdetut, lyhytjalkaisen kanan taka-ulottimia muistuttavat sääret ja pyöreän, pöyhkeäntyperästi virnistelevän naaman, johon kaikkeen niin hyvin sopii samettilakki, kalkkunansulka ja kullattu solki? Ah! sinä soma kamasaksani, joilla on hyviä tavaroita, ne niitä kernaasti näyttelevät! — Hei, herrat, älkäämme antako pikarin seista joutilaana — juokaamme pitkien kannusten, lyhyiden saappaiden, täysinäisten lakkien ja tyhjien kallojen malja!»
»Kas niin, kas niin, nyt Sinä rupesit minua kadehtimaan, Mikko», sanoi Goldthred; »eikä minun onneni kuitenkaan ollut sen kummempi kuin että se olisi voinut sattua Sinulle tai kenelle tahansa.»
»Piru vieköön Sinut hävyttömyyksinesi», paiskasi Lambourne; »ethän vain halunne verrata makkaranaamaasi ja kangasrääsytapojasi herrasmieheen ja sotilaaseen?»